Heathers

Michael Lehmann: Heathers (US 1988) based on a screenplay by Daniel Waters and starring Christian Slater (J. D.) and Winona Ryder (Veronica).

Fatal Games / Heathers (Finnish release title) / Häxor, läxor och dödliga lektioner.
    US © 1988 New World Pictures. In association with: Cinemarque Entertainment. P: Denise Di Novi.
    D: Michael Lehmann. SC: Daniel Waters. DP: Francis Kenny – camera: Arriflex 35 BL4, Zeiss Lenses – negative: 35 mm (Eastman 125T 5247, 250D 5297, Fuji AX 500T 8514) – lab: DeLuxe (Hollywood), Technicolor (Hollywood) – colour – 1,85:1. PD: Jon Hutman. AD: Kara Lindstrom. FX: Martin Bresin / Marty Bresin. Cost: Rudy Dillon. Makeup: Julie Hewett, Kenny Myers, Carrey Gibbons. Hair: Scott Williams. M: David Newman. S: Jerry Ross – mono. ED: Norman Hollyn. Casting: Sally Dennison, Julie Selzer.
    C: Winona Ryder (Veronica), Christian Slater (J. D.), Shannen Doherty (Heather Duke), Lisanne Falk (Heather McNamara), Kim Walker (Heather Chandler), Penelope Milford (Pauline Fleming), Glenn Shadix (Father Ripper), Lance Fenton (Kurt Kelly), Patrick Labyorteaux (Ram), Jeremy Applegate (Peter Dawson).
    Loc: Pasadena, Laurel Canyon, Griffith Park, Santa Monica, Tujunga, Hollywood Hills, San Fernando Valley (California).
    Not theatrically released in Finland – vhs: 1991 Karelia Food – tv: 29.8.2001 Nelonen – dvd: 2005 Future Film – VET V-01919 – K16 – 2824 m / 103 min
    A DFI print with danske tekster by Dorte Rytter Fredersen viewed at Cinema Orion, Helsinki (Teen Movies of the 1990s), 3 Sep 2014

Heathers is a black sheep among high school films. Based on a screenplay by Daniel Waters and directed by Michael Lehmann (both at their best here), it is unclassifiable any more precisely than being simply a "high school film". I hesitate to call it a "dark comedy". The themes of school bullying, revenge mentality, vigilante justice, suicide, and school massacre are meant to be taken seriously, although the dramatis personae are caricatures and although the brilliant dialogue is full of dark wit. Despite its grotesque and macabre aspects neither is Heathers a horror film. It is a high school film with a unique approach.

I have been intrigued by the fact that several movies of "the school of 1999" seem relevant to the tragedy of Columbine, and, in Finland, to the tragedy of Jokela. But Heathers, made more than a decade before, was there already. To me, the key lines of dialogue in it are those by J. D. during his attempt to execute the school massacre: "Nobody loves me. So I'll kill everybody". He is wearing a long coat and carrying enough explosives to blow up the entire school building while everybody is gathered in the gym in a pep rally.

The high school is deeply divided. There are the ostensibly popular Heathers, three stylish and self-assured girls who are more feared than loved. There is the "geek squad", clumsy, nerdy and confused youngsters with the bad coordination that belongs to the age. The geeks are mercilessly bullied. Somehow the Heathers have managed to lure into their team Veronica (Winona Ryder) who really loves the geeks more. Then there is the outsider, J. D. (Christian Slater), son of an industrial tycoon whose childhood and youth has been fragmented into "seven schools, seven states". He seems to promise a protection of individuality, until Veronica realizes that his revenge plans are no jokes.

There are darkly satirical twists in the revenge story. After her death (framed as a suicide) the main Heather becomes more popular than ever. Two homophobic school bullies (their deaths framed as a double suicide of gay lovers; an aggravating piece of evidence of their gayness is a bottle of mineral water) become gay martyrs.

There are memorable lines and witty ideas in Daniel Waters' dialogue. In love scenes, protagonists copy their dialogue from pop songs. In Veronica's defiant encounters with her parents the key sentence is about "being treated like a human being" and the different senses of what that means. "I shop therefore I am" is a motto of the leading Heather. J. D.'s planned school massacre is supposed to become "the Woodstock of the 1980s". "You look like hell", is the comment of Veronica's friends after J. D. has blown himself up. "I just got back". She seizes the red scrunchie, the emblem of the Heathers: "there is a new sheriff in town" - one who is with the geek squad. - Most I liked the satirical play with self-awareness in the dialogue. "I died knowing no one knew the real me", writes Veronica in the main Heather's fake suicide note. "My teen angst bullshit has a body count". - I confess I had difficulty in following some of the dialogue.

The performances are perfect. The electronic score by David Newman is expressive. The design by Jon Hutman and Kara Lindstrom is effective. The cinematography by Francis Kenny is subtly exaggerated with high angles, special lenses and colour stylization. Michael Lehmann as the director knows how to forge a powerful whole of the unique nightmare vision.

The print is clean and complete. The visual quality: there is the regular slightly duped / speed-printed look.

BEYOND THE JUMP BREAK: OUR PROGRAM NOTE BASED ON KARI SALMINEN (1991):
Our programme note based on a review by Kari Salminen (1991):

Suurin osa elokuvia kuluttavista ihmisistä on nuoria. Elokuvat ovat heille villimmät iltapuhteet korvaavaa istumaviihdettä, popcornilla höystettyä aistien täytettä. Nuoret itse eivät näytä kaipaavan ns. vakavaa nuorisoviihdettä. Ei heille sitä usein tarjotakaan. Heathers on poikkeus.
   "Amerikassa elokuvat heijastavat teini-ikäisten, eivät massojen – ja ehdottomasti eivät aikuisten – makutottumuksia", jyrähteli nuorisoelokuvan tutkija Thomas Doherty kolmisen vuotta sitten kirjassaan Teenagers & Teenpics. Kaikesta huolimatta nuorisoelokuvan lajityyppi on edelleen oma erillinen valtakuntansa. Vielä nykypäivänäkin toimiva nuorisogenre tarkoittaa Animal House- tai Porky's -tyyliä jäljitteleviä elokuvia, joissa tehdään huonosta mausta ja katsojien aliarvioimisesta antitaidetta.
   Tuottajien näkökulmasta kyse on "hyvä bisnes on siellä mistä sen löydät" -filosofiasta. Budjetit ovat pieniä ja tuotot muhkeita. Näyttelijät ovat nuoria ja kokemattomia – eli taipuisaa orjatyövoimaa. Lajityyppi antaa lisäksi – kauhuelokuvan tapaan – nuorille ja kokemattomille ohjaajalupauksille mahdollisuuksia kykyjensä näyttämiseen melko turvallisissa puitteissa: Rob Reiner (Sure Thing), Philip Joanou (Three O'Clock High), Adrian Lyne (Foxes), Robert Zemeckis (I Wanna Hold Your Hand) ja Amy Heckerling (Fast Times at Ridgemont High) ovat aloitelleet uraansa juniorielämää kuvittaen. Suomen teattereihin asti ylettyy murto-osa nuorisoelokuvan tarjonnasta. Lajin tasokkaimmat tuotteet löytävät usein tiensä suoraan videolle, esimerkkeinä vaikkapa parin vuoden takainen, Tim Hunterin ohjaama River's Edge (suomennos: Tuhon ranta) ja alkukesästä markkinoille tullut Heathers.
   Heathersin käsikirjoittaja Daniel Waters tekee toisen havainnon: todelliset viholliset löytyvätkin nuorten yhteisön sisältä. Teiniangstin syynä on kolme Heather-nimistä tyttöä, jotka ovat periamerikkalaisen teiniprinsessan prototyyppejä, so. ylimielisiä, tunteettomia ja ulkonäön antaman vallan armottomia käyttäjiä. Päähenkilö Veronica purkaa tuskaansa sauhuavalla kynällään päiväkirjansa sivulle. Veronican pelastukseksi näyttää koituvan Christian Slaterin hahmoinen koulukapinallinen nimeltä Jason Dean (nimi vie James Deaniin, mutta Slaterin kulmakarvojen liike ja vaivalloisesti venyvä puhe ovat Jack Nicholsonin ylijäämää). Murhat naamioidaan itsemurhiksi; ja kohta entiset pikkufasistit muuttuvat muistoissa pikku enkeleiksi.
   Heathers sivaltaa toki vanhempaakin ikäluokkaa: Veronican keskustelut äitinsä kanssa ovat tyyliä "hyvää pateeta mut mun täytyy nyt mennä". Lopullisesti luutuneen ikäluokan ideologiat sisäistäneet nuoret saavat kuitenkin katkerimman tuomion.
   Elokuva johdattaa nuorisoelokuvan konventioihin tottuneen katsojan läpi mustan komedian ja kouludraaman sokkeloiden ja päätyy psykoottisen totuuden paljastamaan finaaliin. Aihe on mitä vakavin: nuoren ihmisen itsemurhan teema puhuttaa niin päähenkilöitä kuin epidemiasta kauhistuvia viranomaisia. Mutta elokuvan tekijät ovat ymmärtäneet, että kuiva realismi ja voivottelu eivät kiinnosta. Heathersista löytyy anarkiaa, jotka lapsen tai nuoren elinpiiriin ovat soveltaneet oikeastaan vain Jean Vigo (Nolla käytöksessä) ja paljon myöhemmin John Waters. Heathers on vahva ehdokas epätavallisimman nuorisoelokuvan tittelin haltijaksi.

– Kari Salminen ("Erilainen nuorisoelokuva Heathers: anarkiaa ja itsemurhia koulussa", HS 21.8.1991) AA 3.9.2014