Havumetsän lapset / Once Upon a Time in a Forest

Virpi Suutari: Havumetsän lapset / Once Upon a Time in a Forest (FI 2024) with Ida Korhonen, activist in Metsäliike (bringing together members of Elokapina, Greenpeace and Luontoliitto).

Barrskogens barn.

    FI 2024 Euphoria Film Oy. P: Virpi Suutari & Martti Suosalo.

    D+SC: Virpi Suutari. Cin: Teemu Liakka, Jani Kumpulainen F.S.C. - 1:2,39 and 4:3, 25 fps. M Sanna Salmenkallio. S: Olli Huhtanen. ED: Jussi Rautaniemi F.C.E. 

    Non-fiction.

    Featuring:

- Ida Korhonen on 23-vuotias ympäristöaktivisti ja metsätieteiden opiskelija.

- Minka Virtanen on 29-vuotias aktivisti, joka joka toimii useissa eri ruohonjuuritason liikkeissä ja isommissa järjestöissä.

- Otto Snellman on 29-vuotias yhteiskunnallisesti aktiivinen filosofian väitöskirjatutkija.

- Ville Murmann on 35-vuotias Luontoliiton metsäryhmän kartoituskoordinaattori, joka selvittää metsien luontoarvoja.

- Otso Piitulainen on 21-vuotias ympäristötieteiden opiskelija, jota kiinnostaa yhteiskunnallinen vaikuttaminen.

    Inspired by: Juha Kauppinen: Heräämisiä - kuinka minusta tuli luonnonsuojelija (2021).

    92 min

Festival premiere: CPH:DOX, Copenhagen, 16 March 2024.

Finnish premiere: 28 March 2024 - B-Plan Distribution.

    Viewed with Finnish subtitles for the hard-of-hearing at Kinopalatsi 4, Helsinki, Saturday 11 May 2024.

Literal translations of the Finnish title: "Children of the Taiga", "Children of the Conifer Forest".

MUBI synopsis: " Biodiversity and generation gaps collide in a politically urgent and thoughtful film about two young activists' fight to save the vast Finnish forests. Is it still civil disobedience when you know you have both history and the future on your side? "

    " Ida and Minka share a boundless love for the Finnish forests and a deep respect for nature. But not everyone agrees. The two young environmentalists demonstrate against deforestation and eventually win a seat at the table with the older, bearded men that represent the powerful giants of the timber industry. But one thing is the industry, another thing entirely is to convince your own grandfather, who has spent a lifetime clearing and planting trees, that wild nature means everything to biodiversity and to the future of the planet. The gaps between generations are deep, the climate fight is also a cultural struggle. Fortunately, Finnish filmmaker Virpi Suutari has an eye for more than bitter conflicts and hard fronts, and with commendable humanity (and a dose of understated humour) she has created that great film about nature, the future and the climate that the world has been waiting for – nothing less. And in the spirit of its young activists, it is also a beautiful and thoughtful tribute to nature itself, with tadpoles and flying squirrels as witnesses to the great human drama. " (MUBI synopsis)

Synopsis from the press dossier: " Palkitun Virpi Suutarin uusi elokuva Havumetsän lapset pöllyttää raikkaalla tavalla käsityksiämme metsistä ja niiden suojelusta. Elokuvan nuoret päähenkilöt Ida, Minka, Otto, Ville ja Otso haluavat pelastaa Suomen metsät. Vastassaan heillä on metsäteollisuus ja kansallinen ideologia metsistä taloudellisen hyvinvoinnin perustana. Ovatko nuoret sankareita vai isänmaan pettureita puolustaessaan jäkäliä ja katoamassa olevia hömötiaisia? Suutarin humaani metsäkertomus kuljettaa katsojansa lumoavalle luontomatkalle vanhojen havupuiden suojasta Aalistunturin huipulle, selluteollisuuden kabineteista Idan isoisä Taunon, entisen metsätyömiehen, kotisohvalle. Suomen ja suomalaisuuden kuvaajana ansioituneen Suutarin (mm. Aalto, Eedenistä pohjoiseen) elokuva ravistelee kohtaamaan hupenevan metsäluontomme kauneuden ja hädän. "

AA: There can be no more important theme than the one discussed by Virpi Suutari in Havumetsän lapset.

It is about Extinction Rebellion. The movement's eloquent Finnish title is Elokapina ["Life Rebellion". "Elo" is short for "Elämä" (Life), as even in "Elokuva" ("Life Image"), Finnish for "movie / film / cinema"].

It is about generation rebellion - the young desperate about the future of life on Earth. A matter of life and death. We the older generations are living like there is no tomorrow. For the young it is a question of whether there is a life span worth living and raising a new generation anymore.

They are powerless, they lack the weight of experience and the skill of argumentation that the forest industry behemoths possess. David vs. Goliath.

We have always known and accomplished much, but far from enough. Personally, born in 1955, as soon as I could understand, I became aware. Rachel Carson's Silent Spring appeared in 1962 and was published in Finnish the year after.

Suutari excels in pantheistic passages of sublime Lapland. I have never seen more breathtaking nature images, including underwater footage of swimming in Lapland's icy lakes among the perches and the pikes (photographed by the underwater cinematographer wizard Teemu Liakka).

The passages of Elokapina demonstrations are vivid and memorable. There are also historical inserts of the 1979 Koijärvi Movement and the 1991 strikes of civil disobedience.

A formidable theme of the philosophy of law is involved. The young are fighting for their right to live. We who do nothing are putting their lives in danger.

A novel twist in Suutari's movie is the drive towards dialogue: - in encounters with the forest industry - with the Centre Party (Suomen Keskusta), the main voice of the people in the countryside - and with the police and the forest rangers.

Suutari's drive is against polarizing clickbaits. The young actively seek dialogue. The powers-that-be treat them with respect, without condescension. But they speak with the voice of authority. They make promises, but is anything changing in the big picture?

The trouble is, you don't win elections with green promises. You lose, and populists win, with even more devastating consequences. This has been the dilemma since the 1950s.

Havumetsän lapset is a document about a huge communication gap. It is not enough to know, to be right. The big challenge is to engage everybody, starting from the people of the countryside, the ones who really live in the nature, with the nature, close to nature, dramatized in the dialogue between Ida Korhonen the Elokapina activist and her grandfather Tauno from Savo, a former farmer and lumberjack who does not understand a word of what Ida is saying. The cliché of the hipster nature tourists from the city vs. the true people of the countryside must be superseded. Beloved narratives, even the Koijärvi legend, could be examined anew.

There is little time left. A new accent for me here is "Trauerarbeit" [surutyö / grief work / process of grieving / work of mourning]. There may be no future. We are left to celebrate "Die Ehre Gottes aus der Natur" [Jumalan kunnia luonnossa / The Divine Glory from Nature]

...

PS. I saw the movie in a screening with Finnish subtitles for the hard-of-hearing. I am grateful for the identifications of all the bird sounds.

BEYOND THE JUMP BREAK: DATA FROM THE PRESS KIT:

BEYOND THE JUMP BREAK: DATA FROM THE PRESS KIT:

Palkitun Virpi Suutarin (mm. Aalto, Eedenistä pohjoiseen) uusin taidonnäyte Havumetsän lapset ravistelee hellästi kohtaamaan Suomen metsäluonnon hädän. Jokaisella sukupolvella on oma suhteensa metsään. Mutta kenen vastuulla on metsiemme tulevaisuus?

Suomen menestyksekkäimpiin dokumentaristeihin kuuluva Virpi Suutari on ohjannut ja käsikirjoittanut lähes 30 vuoden ajan suomalaisia syvästi koskettavia elokuvia, kuten Joutilaat (2001), Eedenistä pohjoiseen (2014) ja Aalto (2020), ja hänet on palkittu kolmella Jussi-palkinnolla, Suomi-palkinnolla sekä lukuisilla kansainvälisillä tunnustuksilla.

Ohjaajan sana

Havumetsän lapset on elokuva rohkeista nuorista, jotka taistelevat metsiemme puolesta. Elokuvan päätapahtumapaikka ja rakkauden kohde on suomalainen metsä.

Vuoden 2022 alussa lähdin seuraamaan nuoria karismaattisia luonnonsuojelijoita, Idaa, Minkaa, Ottoa, Villeä ja Otsoa - sekä kokonaista metsäaktivisten ystäväjoukkoa. Ymmärsin pian, että käsissäni on arvokas sukupolvielokuva metsiimme liittyvän ajattelun murroksesta. Elokuva kysyy, miksi ajatus luonnon suojelemisesta on nuorille välttämätöntä. Vastassaan heillä on suomalainen metsäteollisuus sekä syvälle juurtunut kansallinen ideologia metsistä taloudellisen hyvinvoinnin perustana.

Ovatko elokuvani nuoret sankareita vain isänmaan pettureita suojellessaan Euroopan viimeisiä havumetsäalueita ja vaarantuneita metsälajeja?

Halusin tehdä elokuvan, joka pöllyttäisi vanhoja ajatusmalleja suhteestamme metsiin ja niiden hoitoon. Elokuvan, joka olisi yhtä aikaa intiimi mutta myös yhteiskunnallinen ja ennen kaikkea elokuvallisesti toteutettu kertomus metsien merkityksestä, aktivismista ja ympäristötunteista. Elokuvan mukana katsoja pääsee karismaattisten päähenkilöiden mukana luontokartoituksiin, keskusteluihin metsäyhtiöiden edustajien kanssa, salaisiin strategiapalavereihin ja mieltä kiihdyttäviin aktoihin mutta myös henkilökohtaisemman elämän äärelle; yhdelle hiljainen ystävä on metsä, toiselle isoäiti, joka lohduttaa, ettei lapsenlapsen kuuluisi kantaa harteillaan kaikkia maailman murheita.

Monista tuntuu juuri nyt tärkeältä ajatella puita, sieniä ja rihmastoja, katoamassa olevia kääpiä ja hömötiaisia. Kaipaamme pohdintamme ravinnoksi sekä tietoa että tunnetta. Tähän tarpeeseen elokuva on vahva väline. Suomi on suhteellisesti Euroopan metsäisin maa ja meillä on yli 600 000 yksityistä metsänomistajaa. Itsekin olen yksi heistä, kun perin vanhemmiltani pienen metsän Kainuusta. Nyt minunkin pitäisi päättää, mitä metsälle tulisi tehdä.

Suomalainen hyvinvointi on perustunut pitkälti metsäteollisuudelle, mutta nyt sen toimintatapoja kyseenalaistetaan, ja ihan tavalliset kansalaiset ovat alkaneet pohtia vanhoja itsestäänselvyyksiä metsiemme hoidosta. Käynnissä on eräänlainen kilpajuoksu teollisuuden kanssa siitä, mitkä metsät tullaan jatkossa määrittelemään luonnonmetsiksi. Keskustelu aiheesta on myös viime kuukausina kiihtynyt, kun on ymmärretty, että Suomen metsien hiilinielut ovat huvenneet ja lajikato on suurinta juuri metsissä.

Elokuvan päähenkilön, Idan, isoisä on entinen maanviljelijä ja metsätyömies Tauno Iisalmesta. Hän edustaa elokuvassa sitä käsitystä hyvästä metsänhoidosta, joka meihin on sotien jälkeen juurrutettu. Elokuva kuvaa Idan ja Taunon kautta herkällä ja kunnioittavalla tavalla aikakausien ja sukupolvien ajattelutapojen muutosta.

Elokuvani yhtenä tärkeänä inspiraationa on ollut Juha Kauppisen suomalaisen luonnonsuojeluliikkeen historiasta kertova teos Heräämisiä – kuinka minusta tuli luonnonsuojelija (Siltala 2021). Kauppisen kirja sai ymmärtämään, kuinka merkittävä rooli luonnonsuojelijoilla on aina ollut Suomen luonnon varjelemisessa. Sen sijaan, että pitäisimme heitä marginaalisina ”hassuina puunhalaajina”, meidän tulisi arvostaa tämän päivän ympäristöaktivisteja siitä, että he ovat tarvittaessa valmiita jopa kansalaistottelemattomuuteen suojellakseen elämää.

Elokuvalla on polttava aihe, mutta elokuvantekijänä minulle on aivan yhtä tärkeä ihminen, jota kameran linssin kautta katson ja itse elokuva rakastamanani ilmaisuvälineenä. On ollut suuri onni löytää elokuvaan valovoimaisia nuoria, jotka ovat päästäneet minut ja työryhmän lähelleen. Heistä kukin on karismaattinen omalla tavallaan: yhdestä kasvaa vuoden aikana Metsäliikkeen primus motor, kun taas toinen vasta opettelee metsän ekologiaa ja uskaltaa kysyä perustavanlaatuisia moraalikysymyksiä metsäteollisuuden isojen pomojen pöydissä.

Kanssakulkijoina tällä metsämatkalla ovat olleet uskomattoman taitavat työtoverit: elokuvan toinen tuottaja Martti Suosalo, kuvaajat Teemu Liakka ja Jani Kumpulainen, leikkaaja Jussi Rautaniemi, säveltäjä Sanna Salmenkallio, äänisuunnittelija Olli Huhtanen ja graafikko Hermanni Suppanen. Ja moni moni muu.

Nykynuorten surutyö, eräänlainen valmistautuminen luopumiseen, on ollut itselleni ja koko työryhmälle pysäyttävä kokemus. Samoin se, kuinka he kaikesta huolimatta haluavat toimia yhdessä Suomen metsien puolesta; passiivinen sivustaseuraaminen ei ole heille vaihtoehto.

Havumetsän lapsista tuli toivottavasti todistusvoimainen teos rakkaudesta metsiin mutta myös kuvaus siitä lämmöstä ja myötätunnosta, jota koko työryhmä on tuntenut nuoria päähenkilöitään kohtaan.

Virpi Suutari