Der Stier von Olivera / The Bull from Olivera (2017 digital preservation by KAVI)

Der Stier von Olivera poster featuring Hanna Ralph. Central Saint Martins Museum and Study Collection. Design: Strehl, Paul Helwig. Chromolithograph

Der Stier von Olivera poster featuring Hanna Ralph. Central Saint Martins Museum and Study Collection. Design: Paul Helwig.

Der Stier von Olivera, KAVI frame enlargement. Heinrich Zandor (Napoleon) and Emil Jannings.

Der Stier von Olivera, KAVI frame enlargement. Acting with his back: Emil Jannings.

Der Stier von Olivera, KAVI frame enlargement. Heinrich Zandor (Napoleon) and Emil Jannings.

Der Stier von Olivera, KAVI frame enlargement. Emil Jannings.

Der Stier von Olivera, KAVI frame enlargement. Hanna Ralph, Emil Jannings.

Oliveran härkä / Oliveralainen sonni / Tjuren från Olivera. DE 1921. PC: Messter-Film GmbH. Im Auftrag von: Universum-Film AG (Ufa). D: Erich Schönfelder. SC: Erich Schönfelder, Ludwig Tell, Dimitri Buchowetzki – based on the libretto by Richard Batka to the opera (1918) by Eugen d’Albert – based on the play (1910) by Heinrich Lilienfein. CIN: Willibald Gaebel. AD: Kurt Richter. M for cinema orchestra: M. Ter-Tatevosjan. Cost: Ernö Metzner.
    C: Emil Jannings (General François Guillaume), Hanna Ralph (Donna Juana), Hans Sturm (Marques de Barrios), Fritz Schultz (Don Manuel), Carl Ebert (Don Perez, Juana's fiancé), Carl Rückert (Bishop of Olivera), Ferninand von Alten (Priest Antonius), Heinrich Zahdor (Emperor Napoleon), Magnus Stifter (Knightmaster Marchand), Albert Paulig (Corporal Poussin), Ernst Stahl-Nachbaur (Ltn. Herbaut), Karl Platen (Lopez, De Barrios's servant), Grete Lönsson (Aminta, Juanita's maid), Max Zilzer, Harry Nestor.
    Studio: Ufa-Messter-Atelier (Berlin-Tempelhof).
    Uraufführung: 26.1.1921 Ufa-Palast am Zoo (Berlin) – 1714 m (1694 m).
    Helsinki premiere: 6.6.1921 Civis, released by Maxim – classification 11224 – K16
    Preserved by KAVI on 4K from a vintage toned, tinted and black and white nitrate print with Swedish / Finnish intertitles only. 77 min
    Viewed at Cinema Orion, Helsinki (Finnish Film Archive 60th Anniversary), with Ilari Hannula at the piano, 15 Jan 2017.

Der Stier von Olivera was produced in the peak year of German film industry. In 1921, a record 646 feature films were released in Germany. Astoundingly, many of these films had lavish production values, as did Der Stier von Olivera. It is a historical tragedy from Napoleon's Spanish campaign. The brutal French general François Guillaume (Emil Jannings) falls in love with the Spanish noblewoman Donna Juana, played by Hanna Ralph, Jannings's wife at the time.

Der Stier von Olivera is not a masterpiece of the Weimar cinema, but there is a passion, a drive, and a sweep in the historical vision. It is yet another perfect Emil Jannings vehicle – another tale of a mighty man who perishes utterly. There is a wild, compelling force in his performance. We see his amazing grimaces. But again he is at his most eloquent when "acting with his back". He is almost a monster, a war invalid with only one eye, and deeply deranged, too.

Cinematographically the film is rich, ranging from epic general views to illuminating special close-ups. Visual means of expression include masks and vignettes. There is an authentic realistic feeling in scenes of the military campaign. The toning is rich and pleasant, and there are wild red tinted passages for scenes of conflagration.

This is a war film, and the woman, Donna Juana, is the main victim, separated from her fiancé, wed and raped by the general who falls under her spell. When Napoleon separates Guillaume from Donna Juana, Guillaume deserts, and the action proceeds to a full-blown tragic finale.

Preserved by us, under the curatorship of Mr. Juha Kindberg, from a battered vintage print with nitrate / water damage stretches, it is fully possible to follow the narrative. The print itself is a battleground, a document of a combat with the ravages of time. Somehow the damage turns into a special effect in synchrony with the tragic war story.

OUR PROGRAM NOTE BY JUHA KINDBERG:

Erich Schönfelderin pitkään kadonneeksi otaksutussa historiallisessa draamassa Oliveran härkä (Saksa 1921) näyttelijäikoni Emil Jannings nähdään Napoleonin brutaalina miehittäjäkenraalina Espanjassa. Roolissaan Jannings heittäytyy niin sokeaksi libidonsa uhriksi, että katsojan vastarinta sulaa ihmishirviön avuttomuuteen. Näyttämöllä saksalaistähden tiedetään varastaneen shown vaikka selin yleisöön tai yhdellä silmällä näytellen. Elokuvassa puhuu sama pyrkimys: tunnekuohuja säännöstellään selin katsomoon, ja intohimojen roihahtelua ilmiliekkiin rajoittaa enää päähenkilön yksisilmäisyys. Editoitu versio elokuvasta näyttää säilyneen vain Suomessa.

Napoleonin Espanjan valloitukseen sijoittuva näytelmä Der Stier von Olivera julkaistiin vuonna 1910. Jo ensimmäisen maailmansodan aikaan tarina muokkautui uuden sodan traumoja sublimoivaksi oopperaensi-illaksi vuonna 1918. Sekä näytelmäteksti että libretto toimivat pohjana toipumisprojektia jatkaneelle elokuvakäsikirjoitukselle vuonna 1920, jolloin etenkin kvasihistoriallista ainesta, esimerkiksi Napoleonin osuutta, karsittiin juonesta raivokkaan pääparin edesottamusten tieltä.

Historiallisten faktojen mukaan Napoleonin armeija kohtasi sitkeää vastarintaa Oliverassa (nykyään Olvera, monilla kielillä edelleen Olivera), jonka linnaan se perusti tukikohtansa. Mainituissa kolmessa saksalaisfiktiossa Espanjan valloitus on etenemässä vuoden 1808 taitteeseen, jolloin Oliveran linnanherra markiisi de Barrios päästää ranskalaiset miehittäjät tiluksilleen, mutta päättää vaivihkaa nousta kansan tuella vastarintaan. Vapauden asialle vihkiytyvät myös kirkonmiehet ja aateliset, kuten Don Perez, jolle markiisiin tytär Donna Juana on kihlattu.

Elokuvassa sivurooliin joutunut keisari lähettää vastarinnan murskaajaksi kenraalinsa François Guillaumen (Emil Jannings), joka ensi töikseen pidättää markiisin ja tuomitsee kuolemaan tämän pojan. Teloitushetkellä Donna Juana (Hanna Ralph) ilmoittaa viimein suostuvansa kenraalin puolisoksi, mikäli tämä armahtaa hänen veljensä. Pian linnassa vietettyjen häiden jälkeen Napoleon vetää kenraalinsa emämaahan espanjalaisesta provinssistaan, mikä helpottaa vartioidun donna Juanan yhteydenpitoa entiseen kihlattuunsa. Mustasukkainen kenraali karkaa virantoimituksesta takaisin Oliveraan, jossa katalaksi juonittelijaksi osoittautuva vaimo menehtyy tämän raivonpurkauksessa. Don Perezin johtamien kapinallisten hyökätessä linnaan seonnut kenraali saa surmansa ja elokuva päättyy miehitetyn kansan erävoittoon valloittajistaan.

Ranskaan kriittisesti asennoituvalla elokuvalla oli epäilemättä tilausta maailmansodan jälkeisessä Saksassa, vaikka ideologian ei annettu häiritä kaupallisia pyrkimyksiä muihin ilmansuuntiin. Miehitysvallan henkistä rappiota taustaoletuksena käyttäessään elokuva tutki aihettaan vakiintuneiden genrejen – historiallisen elokuvan, sotaelokuvan ja pukudraaman – viitekehyksissä. Näiden lajityyppien tutuiksi tekemät lukuohjeet kätkevät kuitenkin vaivoin sitä, mistä elokuvassa perimmältään keskustellaan: vääryyttä tekevän alistajan (mie-hen) ja vääryyttä kärsivän alistetun (naisen) ehdottoman kyynisestä aviollisesta kamppailusta, joka jatkuisi ehkä osien vaihtumiseen asti, ellei prosessia katkaistaisi kuoleman väliintuloon. Laillista aviomiestä vastaan voittoisasti kapinoiva nainen olisikin voinut olla liikaa suurelle yleisölle, jolle tätä avioliiton ruumiinavausta oltiin myymässä.

Vastarintaan keskittyvän johdannon jälkeen elokuva siirtyy esittelemään eroottisia motiivejaan, jolloin se alkaa vaikuttaa (mies)katsojille suunnatulta fantasialta, jossa valtaapitävä saa valita halujensa kohteen objektilta lupaa kysymättä. Se johtopäätös, että hän saattaa samalla valita oman perikatonsa, ei kuitenkaan jää elokuvassa epäselväksi. Seksistiseen fantasiaan luottavalle vastaanottajalle onkin tarjolla pettymys, kun hupia lupaavan alun jälkeen miehittäjäkenraalista kuoriutuu uhriinsa pakkomielteisen tunnelukon kehittänyt rakastunut tylsimys, joka hetken tullen rientää pettämään sotilasvalansa sekä häpäisemään Ranskan ja Napoleonin.

Molemmista näyttämöversioista poiketen elokuvassa sivuutetaan Napoleonin puolesta henkensä uhraavan kenraalin loputon lojaalisuus sekä Donna Juanan yritykset muokata rakastuneesta aviomiehestä kostonsa välikappaletta Napoleonin salamurhaan. Elokuvassa vastakkaisten kunniakäsitysten tilalla dominoi illuusioton avioliitto, jossa kaksi yksilöä alistaa toistaan henkensä kaupalla Napoleonin tahdon ja isänmaallisten tuntojen jäädessä sivummalle.

Elokuvan nimessä esiintyvä Stier (härkä), jota elokuvassa ei nähdä, viittaa kahteenkin tarinalle keskeiseen asiaan. Kun ranskalaiset uhraavat härkätaistelua varten kasvatetun oliveralaisen valiohärän kulinaarisille tarpeilleen, tapaus näyttäytyy antikliimaksina, joka katalysoi kansannousun puhkeamisen nöyryytyksen viimeisenä pisarana. Toisaalta myös miehittäjäkenraalin henkilöhahmossa voi nähdä kidutettua taisteluhärkää, joka väkivaltaiset yllykkeensä irti päästäessään valmistaa itse oman väkivaltaisen kuolemansa. Poissaoleva härkä assosioituu edelleen tunnistettavaan kliseeseen corridasta avioliiton metaforana.

Jos näkymätön härkä vaikuttaakin toimivalta ratkaisulta juonen tasolla, ei toisesta keskeisestä poissaolosta rakennu yhtä vakuuttavaa yksityiskohtaa: melkein anomaliana voi kokea Oliveran linnan puuttumisen elokuvan näyttämöllepanosta, sillä melkein koko ajan on selvää, että siinä nimenomaisessa linnassa liikutaan jokseenkin kaikissa elokuvan sisäkohtauksissa. Euroopan erään maineikkaimman keskiaikaisen linnan puuttumisen ulkokuvista pääosin studioon lavastetussa tuotannossa voi ymmärtää käytännön sanelemaksi, mutta valokuvia linnasta olisi elokuvaan ollut saatavilla, ja ajankohdan mykkäelokuvaestetiikka suorastaan briljeerasi keskeisten miljöiden pienoismalleilla. Kuitenkin linnan eri osia – pihoja, muureja, interiöörejä – nähdään eri näkökulmista suurellisina lavasteina, joissa espanjalaisen arkkitehtuurin kliseet juhlivat niin sujuvasti, että elokuvassa mikään ei paljasta sitä saksalaistuotannoksi.

Emil Jannings oli Max Reinhardtin teatteriseurueesta valkokankaalle ponnistanut suuruus, jolla jo Olivera härän aikoihin oli takanaan isoja rooleja kuten Henrik XIII ja Ludvig XV Lubitschin elokuvissa, mutta jonka suurimmat elokuvaroolit olivat vielä edessä. Hanna Ralph oli Janningsin vastavihitty ja tuotapikaa entinen vaimo oikeassa elämässä. Elokuvasta molemmille löytyneet soveliaat pääroolit olivat hyvä syy rekrytoida suosittu pariskunta yhteiseen projektiin – mikä ehkä tuottajienkin mielestä saattoi antaa potkua roolisuoritusten intensiteetille. Työteliäs Erich Schönfelder toimi saksalaisen elokuvan yhtenä keskeisenä käsikirjoittaja-ohjaajana koko ensimmäisen maailmansodan jälkeisen mykkäkauden. Hänen historiallisia aiheita suosineista ohjauksistaan suuri osa on nykyään kadonnut.

Der Stier von Olivera on pitkään askarruttanut Jannings-harrastajia, sillä sitä ei ole voitu nähdä missään muodossa tai formaatissa enää sukupolviin. Maailmalla säilyneet fragmentit tai arvoitukselliset saksalaiset kameranegatiivitkaan eivät ole auttaneet asiaa, koska editoidun version olemassaolosta ei ole tiedetty. Sellainen näyttäisi säilyneen vain Suomessa, täkäläisenä ensi-iltakopiona, jonka elinkaari projisointikelpoisena näyttää päättyneen 1920-luvulle. Kulunut nitraattikopio näyttääkin kaikkine puutteineen nykyään parhaalta, itse asiassa ainoalta tavalta lähestyä teosta.

Puutteista mainittavimpia ovat hyppyliitokset, eli toimintajaksojen nykiminen, ja aukkoisuus, eli lyhyet puuttuvat toimintajaksot. Omaa estetiikkansa kopioon on ajan mittaan synnyttänyt kuvaemulsion paikoittainen pyyhkiytyminen, eli alun perin kosteuden aiheuttama paikallinen kuvan katoaminen alkaen kuvaruudun reunoilta ja ulottuen paikoin yli kuvaruudun. Nämä sekunnin murto-osien emulsiopyyhkiymät raivoavat elokuvassa sattumalta etenkin Janningsin ja Ralphin intohimokohtauksissa. Kopiota digitoitaessa näitä ajan tuomia kerrostumia ei ole paranneltu eikä piiloteltu, vaan KAVI on digitoinut Suomea kiertäneen version alkuperäisine ruotsi/suomi -väliteksteineen nitraattifilmikopion viimeisen käyttöpäivän asua tavoittelevaksi valkokangastoisinnoksi – uuden suomalaisen mykkäelokuvayleisön parasta ajatellen.

– Juha Kindberg, 16.12.2016