Alcazar / Alcazar – fästet som aldrig föll.
IT/ES 1940. PC: Film Bassoli / Ulargui Films. P: Carlo Bassoli, Jr., Renato Bassoli. D: Augusto Genina. SC: Augusto Genina, Alessandro De Stefani – based on a story by Augusto Genina, Alessandro De Stefani ja Pietro Caporilli. Cin: Jan Stallich, Francesco Izzarelli, Vincenzo Seratrice. AD: Gastone Medin. M: Antonio Veretti. ED: Fernando Tropea. Military advisors: lieutenant colonel José Carvajal Arrieta, lieutenant colonel Ricardo Vilalba Rubio.
C: Rafael Calvo (Colonel Moscardò), Carlos Muñoz (Moscardò's son), Mireille Balin (Carmen Herrera), María Denis (Conchita Alvarez), Fosco Giachetti (Captain Vela), Andrea Checchi (Pedro), Aldo Fiorelli (Francisco), Silvio Bagolini (Paolo Montez), Carlo Tamberlani (Captain Vincenzo Alba), Guido Notari (Major Villanova).
Italian premiere: 20.8.1940. Spanish premiere: 28.10.1940.
Loc: the ruins of Alcázar de Toledo.
Helsinki premiere: 30.8.1942 Capitol, imported by: Kosmos-Filmi Oy – film control 23966 – S – Finnish film control length: 3050 m / 111 min – versions: 99 min (Italian re-release), 104 min (Spanish re-release), 105 min (Germany), 112 min (Italian original release), 119 min (Spanish original release).
A digibeta from Filmoteca Española screened at Cinema Orion, Helsinki (History of the Cinema), version española, a version of 115 min, with e-subtitles in English operated by Lena Talvio, 16 Jan 2018
An Anticomintern film promoting the brotherhood in arms of the governments of Italy and Spain. The narrative is based on the Iliad format, the tale of a siege. Here the viewpoint is that of the valiant defenders. The fortress of the Alcázar of Toledo is surrounded by an overwhelming enemy.
The siege of the Alcázar was a symbolic moment in the Spanish civil war, itself an important prelude to the Second World War. Against the legal Republican government General Francisco Franco launched a military rebellion with the Spanish Army of Africa. His troops finally broke the government siege.
The Alcázar is presented as a holy site of the Spanish national spirit. Religion is paramount. The spiritual current is strong and sincere. "Only God can save". Although the film ends in victory the message would be unchanged if the defenders would perish. Their spirit would have emerged victorious.
Watching this film I was reminded of La Bandera, a film also about the Army of Africa, also dedicated to General Francisco Franco, a year before the Spanish Civil War. The major difference is the deeply desperate spirit of La Bandera. Both are tales of a massacre. La Bandera is a tale of desolation. L'assedio dell'Alcazar is Fascist propaganda.
It is interesting to observe the Hitlergruss in the finale (and before). The music score is engrossing. The cinematography is first-rate. Augusto Genina was a master of the moving camera and the mise-en-scène. He was also an excellent director of actors, particularly women. Mireille Balin and Conchita Alvarez interpret the coming-of-age of two young women who grow to extraordinary valour. Mireille Balin had become a world star in Pépé le Moko, also an African connection.
A digital Betacam tape of a reconstruction of a long version of the film. The image is often good, but sometimes this version betrays its origins in battered sources.
OUR PROGRAM NOTE FROM DANIELA ARONICA BEYOND THE JUMP BREAK:
OUR PROGRAM NOTE FROM DANIELA ARONICA BEYOND THE JUMP BREAK:
Francon valtakaudella Espanjassa (1939–1975) valmistui ainoastaan kaksi näytelmäelokuvaa, jotka keskittyivät täysin Espanjan sisällissodan käsittelyyn. Merkillistä kyllä molemmat olivat italialais-espanjalaisia yhteistuotantoelokuvia: Edgar Nevillen Carmen fra i rossi (1939) ja Augusto Geninan L’assedio dell’Alcazar (1940). Ne toteutettiin kahtena eri kieliversiona omille markkinoilleen, ja po-liittisista syistä versiot olivat merkittävästi erilaisia. Tässä ei ole uutta. Yllättävä seikka on se, että Italialla ei ollut mitään roolia sodassa, joka inspiroi nämä elokuvat. Herkkinä vuosina 1939–1940 il Duce halusi lepytellä Francoa välttyäkseen menettämästä tämän tuen ja hukkaamasta valtavan ponnistuksen, joka Espanjassa oli tehty.
L’assedio dell’Alcazar oli siten vastaus ajankohtaiseen propagandahaasteeseen. Genina ratkaisi taidokkaasti ristiriitaisten intressien, myös taloudellisten, monimutkaisen solmun ja valmisti elokuvan, joka sekoittaa taitavasti genrejä (komediaa, melodraamaa, sotaelokuvaa) ja turvautuu estetiikkaan, joka muistuttaa ajoittain dokumenttia.
Tarina on muunnelma piiritetyn linnakkeen aiheesta. Tämä suo mahdollisuuden vedota arvoihin, jotka olivat Italiassa laajasti hyväksyttyjä myös kansan keskuudessa: bolshevistisen ateismin uhkaamaan katolilaisuuteen. Diegesis on klassinen. Ryhmä sotilaita, joukossa useita kadetteja ja määrittelemätön joukko falangisteja, linnoittautuu Toledon ylle kohoavaan Habsburgien aikaiseen linnakkeeseen. He ovat valmiita pitämään puoliaan henkensä kaupalla puolustaakseen perinteisen Espanjan uudelleensyntymää, ruumiillistumanaan Franco.
Symbolinen ja ideologinen diskurssi artikuloidaan kaksijakoisesti, missä ensimmäinen (myönteinen) termi kytkeytyy kapinallisten johtoon: kuri / kaaos, aateluus / vulgaarisuus, isänmaa / bolshevismi, usko / ateismi. Henkilöhahmoissa ilmenee sama kahtiajako. Kapinallisille on ominaista kunniallisuus ja rohkeus, kun taas laillisen hallituksen puolustajia luonnehtii rähjäisyys ja pelkuruus – pieni myönnytys tehdään sotilaiden arvokkuudelle. Elokuva miellytti paitsi yleisöä ja kriitikoita, jotka myönsivät sille Mussolini-pokaalin Venetsian elokuvajuhlilla, myös Kansankulttuurin ministeriötä, joka samastui Mussolinin näkökantaan entistä aukottomammin Italian liityttyä sotaan.
– Daniela Aronica (Quaderni del CSCI, n:o 12, 2016 / Il Cinema Ritrovato, 2017) AA 16.1.2018
No comments:
Post a Comment