C: Michel Subor (Bruno Forestier), Anna Karina (Véronica Dreyer), Henri-Jacques Huet (Jacques), Paul Beauvais (Paul), Laszlo Szabo (Laszlo), Georges de Beauregard (un leader activiste, n.c.), Jean-Luc Godard (l'homme à la gare, caméo n.c.), Gilbert Edart (n.c.), Jean-Pierre Melville (l'homme du train). Loc: Geneva (Genève / Genf) (Switzerland) in April-May, 1960.
Helsinki premiere: 26.11.1965 Bio-Bio, released by: Adams-Filmi – telecast: 16.10.1991 YLE TV1 – VET 72617 – K16 – 87 min
Vintage KAVI print with Finnish / Swedish subtitles viewed at Cinema Orion, Helsinki (Jean-Luc Godard - the first fifteen), 8 May 2014
"For me, the time for action is over - I have aged. The time for reflection begins".
- Bruno Forestier's inner monologue, the first words spoken in Le petit soldat
"La photographie, c'est la vérité, et le cinéma, c'est vingt-quatre fois la vérité par seconde".
- Bruno Forestier in Le petit soldat
Jean-Luc Godard belongs to the key artists of the 20th and the 21st centuries. During his first eight years as a feature film director he made fifteen films, each of them challenging our way to see and to think. Le petit soldat was his second film, but it was banned by the French censorship, and it became his fourth to be released (Une femme est une femme and Vivre sa vie were released before it).
Revisiting Le petit soldat after a longish while I was surprised how very much stronger it was than I remembered, and I look forward to seeing it soon again. Le petit soldat has aged very well (= not at all).
It is a political story, and it became un film maudit. Colin MacCabe states that the French cinema of the 1950s avoided the topic of Algeria, yet Algeria "totally dominated French life in the late fifties. Every young man faced three years of military service which brought not only the danger of death, but also the horror of torture. It was in Algeria that modern torture was perfected by the French army and modern terrorism by the Front de Libération Nationale". "Le petit soldat was shot in the spring of 1960, when it was not yet clear which way the General or the army would jump, and violence in France was at a dangerous level. It tells the story of Bruno Forestier, an OAS supporter on the run from France and engaged in a surrogate war in and around Geneva." "In its focus on torture and terrorism, Le petit soldat is an astonishingly prescient work (...)." (Godard. A Portrait of the Artist at 70, published in 2003). (OAS = Organisation de l'armée secrète was officially founded in 1961 as a paramilitary organization against Algerian independence from France: "L'Algérie est française et le restera".)
What impressed me today:
1. The inner monologue, the first person commentary in the past tense, while we see the action unfolding in the present. Life is being told like a novel, but that novel is lifelike in its unexpectedness. The monologue is subjective, and we do not necessarily trust the narrator. There are already Brechtian aspects in Le petit soldat. Le petit soldat is well written, and the manuscript worth reading in its own right.
2. Michel Subor in his most famous role as Bruno Forestier has a strong presence. He braves torture while fighting for the wrong cause. He always gives the impression of "I know where I'm going", but he doesn't.
3. Anna Karina in her first feature film is already great, unique, full of life, with a strong and fresh screen presence. Véronica Dreyer is fighting for FLN. Each side uses hideous means. Véronica's story is tragic.
4. Raoul Coutard's cinematography is magisterial in the neorealist vein, using real locations and real light.
5. Godard loves to digress. The account of the train journey with the clowning men is delicious. Major art references include Paul Klee and Jean Cocteau.
6. Poems are quoted. Le petit soldat itself is a poem.
7. It's always about self-reflection. At the mirror "my appearance does not seem to correspond to my inner self".
8. Maurice Leroux, the composer of Le Ballon rouge and Les Mistons, creates an interesting score in his only collaboration with Godard. There are ominous piano passages.
9. There are many references to revolutionary classics including Lenin and Mao. "A single spark can ignite a fire on the plain" (Mao). Le petit soldat is a grim vision about violence on both sides during the Algerian War. Politics is in the center, but Le petit soldat is not a politically engaged film, it does not take a stand on either side. Rather it shows that both sides are cynical and ruthless.
10. Despite the digressions, the inner monologues, and the male chauvinistic remarks there is gravity in this tragedy of a political assassination and torture to which both protagonists get subjected, Véronica with fatal results.
The vintage prints looks like it's struck from the camera negative or a source close to it. Both the rawness and the sensitivity of the image feel right.
Our programme note (from Nicholas Garnham, translated by Sakari Toiviainen)
”Minulle toiminnan aika on ohi. Olen vanhentunut. Mietiskelyn aika alkaa.” Nämä Pienen sotilaan, Godardin toisen pitkän elokuvan avaussanat eivät luonnehdi vain Bruno Forestierin, vaan myös Jean-Luc Godardin mielentilaa. Esikoisteos Viimeiseen hengenvetoon oli vaistonvarainen elokuva, hyvin pitkälle ele, uhkapeli. Sen maailmanlaajuisen yleisö- ja arvostelumenestyksen jälkeen asiat eivät enää voineet olla yhtä suoraviivaisia Godardille. Niinpä Pieni sotilas on mietiskelevä elokuva: eräässä mielessä Bruno Forestier mietiskelee Michel Poiccardin, Viimeiseen hengenvedon sankarin elämää ja tekoja. Michel ei tiennyt miksi hän kapinoi, hän tuskin tiesi kapinoivansa. Bruno on paljon lähempänä Godardia itseään. Hän on itsetietoisuuden ja älyn haavoittama tai ehkä kiroama. Ehkä hän ei tiedä, miksi hän kapinoi, mutta hän haluaa saada sen selville. Tämä etsintä on elokuvan liikkeellepaneva voima. Kuten Bruno itse sanoo: ”ehkä kysyminen on loppujen lopuksi tärkeämpää kuin vastausten löytäminen”. Brunon kautta Godard kyselee itse elämisen oikeutusta. Pieni sotilas on tutkimusmatka yksilöllisyyden luonteeseen. Se kysyy: ”kuka minä olen?”
Eräässä vaiheessa Bruno huomauttaa: ”tärkeää ei ole se, miten muut näkevät sinut, vaan se, miten näet itsesi”. Mutta Godard osoittaa elokuvassa, että tässä niin kuin paljossa muussakin Bruno on väärässä. Yksilöllisyyden etsintä johtaa onnettomuuteen, murhaan ja kuolemaan, joka loppujen lopuksi on yksilöllisyyden vastakohta, mutta se ei johda Brunoa selkeämpään kuvaan siitä, kuka hän on. Elokuvassa Elää elämäänsä Nana sanoo: ”saatan unohtaa, että olen vastuussa, mutta olen sitä yhtäkaikki”. Tämä tunne väistämättömästä vastuusta, siitä että kukaan ihminen ei ole saari, tulee ensimmäisen kerran Godardin tuotantoon Pienessä sotilaassa ja se näyttäytyy yksilöllisyyden vaihtoehtona. Ja tämän jäljillä seuraa politiikka, yksi keskinäisen vastuun muodoista yhteiskunnassamme. Pienessä sotilaassa politiikka astuu Godardin maailmaan, eikä se koskaan lähde sieltä. Mitä tahansa ajatellaankin tästä terroristitarinasta tai Godardin näkemyksistä Algerian sodasta, niin ainakin Ranskan viranomaiset ottivat sen tarpeeksi vakavasti kieltääkseen sen. Ja eräässä mielessä vasta tämä kielto terästi Godardin poliittisia näkemyksiä, niin epämääräisiä kuin ne tuohon aikaan olivat.
Maskuliini feminiinin sankarin tai Made in USA:n sankarittaren lailla Bruno ei löydä paikkaansa politiikasta. Hän haluaa epätoivoisesti olla ihanteellinen, mutta ei pysty siihen. Niinpä hän sekä kestää kidutusta että tappaa, mutta henkilökohtaisista eikä poliittisista syistä ja ilman vakaumusta. Tässä elokuvassa, kuten Made in USA:ssa, politiikasta on tullut outo, väkivaltainen ja näköjään mieletön peli. Vasemmistoa ja oikeistoa ei voi erottaa toisistaan menetelmien perusteella. Sekä FLN:n Laszlo että hänen oikeistolainen vastapelurinsa Jacques sanovat Brunolle täsmälleen saman lauseen: ”joskus sinulla täytyy olla voimaa raivata tiesi tikarilla”. Tällä vaarallisella leikillä näyttää olevan yhä vähemmän ja vähemmän tekemistä tavallisten ihmisten tunteiden ja ajatusten kanssa. Tästä Brunon nostalgia 1930-luvun ja Espanjan sisällissodan viattomampiin, yksinkertaisempiin aikoihin.
Jos politiikka ei pysty antamaan Brunolle vastausta, niin hän yrittää löytää elämälleen tarkoituksen myös rakkauden, keskinäisen vastuun toisen muodon kautta. Mutta tämäkin tie päättyy Brunon petokseen ja Veronican kuolemaan. Kuitenkin rakkaudella on Godardille oma erityinen arvonsa, koska se tarjoaa pakotien ajatuksista, on itse asiassa ajattelun negaatio. Godardin elokuvissa rakkaus on uskon asia, joka tapahtuu minän vastarinnasta huolimatta. Raamatussa ajatus tuli Eedenin puutarhaan ja tuhosi rakkauden. Godard yrittää kääntää tämän prosessin toisin päin. Kaikessa heikkoudessaan rakkaus on Godardille ihmisen ainoa toivo pelastuksesta. Ja Godardin elokuvien epätoivo piilee tämän yhden toivon hirvittävässä hauraudessa: rakkaus on jotakin, jota me emme voi valita, Bruno ei pysty hallitsemaan rakkauttaan.
Tässä elokuvassa Godard käytti ensimmäisen kerran Anna Karinaa ja meni tämän kanssa naimisiin pian elokuvan valmistumisen jälkeen. Brunon lailla Godard kameroineen yrittää vangita Karinan, paljastaa kuka tämä on, mitä hän ajattelee. Tämä testaaminen on osa Godardin kyselevää menetelmää, mutta se on tuskallista sekä ohjaajalle itselleen että katsojalle. Meille siksi, että emme tiedä mitä tapahtuu seuraavaksi, emmekä tunne halua astua intiimille yksityisalueelle. Ohjaajalle siksi, että hän pelkää oman välineensä julmuutta. Tässä, kuten myöhemminkään emme voi olla varmoja, näemmekö Anna Karinan näyttelevän vai vain olevan. Godardilla nämä kaksi asiaa ovat erottamattomasti kietoutuneet yhteen. Tätä tarkoittaa elokuvan lainaus Cocteaun romaanista Thomas l’imposteur: ”…Luoti, hän sanoi itselleen. Olen hukassa, ellen teeskentele kuollutta…, mutta hänessä fiktio ja todellisuus olivat yhtä, Guillaume Thomas oli kuollut.”
Godard jäljittää henkilöitään kuin suurriistan metsästäjä. Kamera ja ase ovat Brunon läheisimmät esineet. Tapa, jolla Bruno kuulustelee Veronicaa kysymyksillään ja kamerallaan. Godard kiduttaa näyttelijöitään kamerallaan. Juuri tämä tuska välineen dokumentaarisen luonteen edessä johtaa Godardin myöhemmissä elokuvissaan yhä kasvavassa määrin rikkomaan suoraviivaisen kerronnan. Mutta Pienessä sotilaassa voimme vielä nähdä tämän kauniin julmuuden, tämän testaamisen puhtaassa tilassaan, Godardin ja Karinan ensimmäisessä yhteenotossa. Mutta Brunon lailla Godard voi nähdä jo itsensä tuhoamassa sitä, mitä hän rakastaa, niin kuin Oscar Wilde sanoo. Eikä hän voi pysähtyä, sillä Brunon lailla hän on rakastunut. Hän on rakastunut elokuvaan. Ja elokuva taas ”on totuutta 24 kertaa sekunnissa”, kuten Bruno sanoo. Ja Godard itse on puolestaan sanonut: ”Jos moderni romaani on tyhjän sivun pelkoa, moderni maalaus tyhjän kankaan pelkoa… miksei moderni elokuva olisi kameran, vuoropuhelun, näyttelijöiden, leikkauksen pelkoa?”
– Nicholas Garnham (esipuheesta Pienen sotilaan englanniksi julkaistuun käsikirjoitukseen, 1967) ST
No comments:
Post a Comment