 |
| Shooting Stars. Mae Feather (Annette Benson) loads the rifle with a live cartridge. |
GB 1928. PC: British Instructional Films. P: H. Bruce Woolfe. D: A. V. Bramble [and Anthony Asquith, n.c.]. SC: John Orton [and Anthony Asquith, n.c.] – [from a story by Anthony Asquith, n.c.]. CIN: Karl Fischer. AD: Ian Campbell-Gray, Walter Murton.
C: Annette Benson (Mae Feather), Brian Aherne (Julian Gordon), Donald Calthrop (Andy Wilks), Chili Bouchier (Winnie, bathing beauty), Wally Patch (property man), David Brooks (Turner), Ella Daincourt (Asphodel Smythe, journalist), Tubby Phillips (Fatty), Ian Wilson (reporter), Judd Green (lighting man), Jack Rawl (man).
The film was not released in Finland – 7080 ft
Restored: 2015 British Film Institute National Archive, 2K DCP with new score by John Altman, played by: Live Film Orchestra – 102 min
Screened at Cinema Orion, Helsinki (History of the Cinema), 7 Dec 2017
Although Anthony Asquith is not credited, Shooting Stars is generally considered his debut feature film as a director and screenwriter, the start of the most amazing period of his career. Shooting Stars, Underground, and A Cottage on Dartmoor are works of cinematic genius.
There is an assured touch in the complex meta-cinematic narrative. Shooting Stars is a triangle drama between film actors: a Western hero (Brian Aherne), Mae Feather "the Sunshine Girl" (Annette Benson) and the Chaplinesque comedian Andy Wilks (Donald Calthrop). We start on the set of a romantic Western called Prairie Love and switch to the set of a slapstick comedy which is being produced on the next floor of the same studio hall. Mae is married to the Western hero but falls in love with the comedian. Andy the comedian receives the key to her home, but there is a chain of misunderstandings, and everything is exposed. In an impulsive moment Mae loads a rifle with a live cartridge, but thanks to another chain of misunderstandings it is taken to the comedy floor.
The register is rich. There is a documentary approach (affectionate observations of film production, the unmasking of illusions, candid camera moments on the beach, the genuine delight of the children observing the production of the comedy). There is comedy (and not only in the comedy-in-the-film). There is parody (in the spoof of the romantic Western). There is drama (the triangle is a serious matter). There is tragedy. Finally there is a sense of existentialism, a cosmic solitude for both Mae and Julian who fail to confront each other in the finale. Mae walks away in the dark corridor, we see her silhouette at the exit, and the door closes on her.
Shooting Stars was produced during the final, golden years of the silent era, and Asquith displays mastery of the moving camera crane perhaps influenced by Murnau and his ace cinematographers. He knows how to make a point with a close-up (the key, the bullet) and how to expressively use a long shot (of the studio space, of the beach exteriors). He knows about eyeline matches, expressive looks, and the power of the sustained close-up of a human face. He understands mirrors and looks exchanged through them. He understands about taking aim (with binoculars, with guns, with cameras in the films-in-the film).
The touch seems light at first, but there is gravity as soon as there is a mutual realization between the three about what is going on. The change is especially startling in Mae, and Benson conveys her profound shock memorably.
Shooting Stars was Donald Calthrop's comeback film, and he would soon appear also in five Hitchcock films (Blackmail, Elstree Calling, Juno and the Paycock, Murder!, and Number Seventeen).
John Altman's jazz score works very well, indeed.
The visual quality of the restoration is beautiful and refined. I was relieved and grateful to see a silent film restoration in glorious black and white, having suffered from too many restorations with oppressive digital tinting simulations. I like the sense of air and light and being able to see the glimpse in the eyes of the characters.
OUR PROGRAM NOTE FROM SIMON MCCALLUM:
OUR PROGRAM NOTE FROM SIMON MCCALLUM:
Vaikka Shooting Stars onkin aina noteerattu kunniamaininnoilla akateemisissa tutkimuksissa se on silti saanut kärsiä siitä, että se on jäänyt Hitchcock-klassikkojen katveeseen, ja palautettaessa takaisin yleiseen tietoisuuteen mykkäelokuvan viimeisten vuosien – brittiläisen mykkäelokuvan ”kulta-ajan” – aarteita Shooting Stars on tavallisesti sivuutettu. Tämä on ollut kohtuutonta ottaen huomioon elokuvan rohkean kokeellisuuden suuren merkityksen sekä teknisesti että temaattisesti.
Shooting Stars oli British Instructional Films -yhtiön ensimmäinen fiktioelokuva. Muutos yhtiön tuotantopolitiikan suunnassa innoitti tekijöitä huomattavaan vapaudentuntoon. Teos kreditoidaan nyttemmin Anthony Asquithin ohjausdebyytiksi, mutta ohjauskrediitin sai sen tekoa valvonut veteraani A. V. Bramble. Tosin Asquith sai tekijäkrediitin elokuvan nimiotsikon alla. Kyseessä on piikikäs satiiri brittiläisestä elokuvateollisuudesta.
Virtuoosimaisessa avausjaksossa tähtipari Mae Feather ja Julian Gordon tulkitsevat romanttista kohtausta uusimmassa ”eepoksessaan”, mutta kameran panoroidessa taaksepäin meille paljastuu elokuvanteon illuusiokoneisto koko keinotekoisuudessaan. Samalla käy selväksi pariskunnan avioliiton hatara tila, ja näin on esitelty elokuvan avainteema: ”todellinen elämä” vastaan ”elokuva”. Maen rynnätessä pois kuvauspaikalta jakson toteutuksen kunnianhimoisuus vain kasvaa. Asquith osoittaa teknistä rohkeutta kohottamalla kameran korkealle kattopalkkeihin, josta se seuraa naisen kulkua luolamaisen studion halki.
Näyttelemistyyli on elokuvan toinen erityinen tunnusmerkki: Maen tyytymättömyys ja hänen rakkautensa komediatähti Andy Wilksiin käy ilmi hienostuneen kehonkielen kautta. Asquithin hallittu ote kolmen pääosanesittäjänsä suorituksiin ilmenee edelleen kohtauksessa, jossa Julian yllättää Maen ja Andyn suutelemassa ja siinä, miten kohtauksen merkitys valkenee itse kullekin vuorollaan. Samanlaista keinojen hallintaa osoittaa tapa, jolla visuaalisia viitteitä käytetään välitekstien asemesta.
Lavastus ja kuvaus tuovat studiokohtauksiin melankolista tunnelmaa, ei vähiten riipaisevassa epilogissa, jossa nöyrtynyt Mae kohtaa itsekkyytensä seuraukset. Shooting Stars alkaa välkkynä ja sympaattisena kuvauksena elokuvanteon lumetodellisuutesta, täynnä silmäniskuja yleisölle, mutta kun kolmiodraamaan liittyvä paranoia kasvaa, tunnelma synkistyy.
Julian toivoo alussa, että elämä olisi ”enemmän elokuvan kaltaista” ja löytää turvapaikan elokuvateatterista, jossa hän katselee itsensä ja Maen tulkitsevan hyveen ja sankaruuden fantasiaa (kekseliäs ”elokuva elokuvassa” -motiivi on keskeinen). Kuitenkin Asquithin näkemys on kaukana ihanteellisesta, ja Maen ja Julianin seikkailuromanssien karkea teennäisyys ja Andyn köyhän miehen Chaplin-komiikka muistuttavat meitä, että todellisessa elämässä on suurempaa draamaa ja tunnetta kuin mitä elokuvastudioilla voidaan saada aikaan.
– Simon McCallum (BFI Screenonline) AA 4.12.2017
ANTHONY ASQUITH (1902–1968) oli brittielokuvan keskeinen ohjaaja 40 vuoden ajan. Hän teki vaikutuksen heti ensimmäisillä elokuvillaan Shooting Stars (1928), Underground (1928) ja A Cottage on Dartmoor (1929). Hänen myöhemmistä elokuvistaan nousevat esiin vakuuttavat G. B. Shaw- ja Oscar Wilde -filmatisoinnit, samoin Tyttö ja kiusaus / Fanny by Gaslight (1944), Tie tähtiin / The Way to the Stars (1945), Tapaus Winslow / The Winslow Boy (1948), Miehen varjo / The Browning Version (1951) ja Salatehtävä Pariisissa / Orders to Kill (1958).
No comments:
Post a Comment