Istoriya Asi Klyachinoy / Asya's Happiness

Istoriya Asi Klyachinoy. Iya Savvina as Asya.

История Аси Клячиной, которая любила, да не вышла замуж / Istorija Asi Kljatshinoi, kotoraja ljubila, da ne vyshla zamuzh / Nuoren naisen onni / En ung kvinnans lycka
    SU 1967. PC: Mosfilm. P: V. Kovalevski. D: Andrey Konchalovsky / Andrei Mihalkov-Kontshalovski. SC: Yuri Klepikov / Juri Klepikov. DP: Georgy Rerberg / Georgi Rerberg – b&w – full frame. PD: Mikhail Romadin / Mihail Romadin. ED: L. Pokrovskaja. S: Raisa Margachyova / Raisa Margatshova.
    C: Iya Savvina / Ija Savvina (Asya Klyachina), Lyubov Sokolova / Ljubov Sokolova (Maria, mother of Mishanka), Aleksandr Surin (Stepan), Gennady Yegorychev / Gennadi Jegorytshev (Sasha Chirkunov), Ivan Petrov.
    Loc: Shot in the village of Kadnitsa in the Gorky oblast. / Фильм снимался в селе Кадницы Горьковской области, в большинстве ролей заняты жители села.
    Sequel: Курочка Ряба / Kurochka Ryaba / Kurotshka Rjaba (1994) starring Inna Churikova as Asya.
    Helsinki premiere: 4.11.1988 Kosmos 1, distributor: Kosmos-Filmi with Finnish / Swedish subtitles (n.c.) – VET 95669 – K16 – 2710 m / 100 min
    A KAVI print deposited by Kosmos-Filmi screened at Cinema Orion, Helsinki (Woman in Soviet Film), 18 Dec 2017.

Plot from the Russian Wikipedia: "Chirkunov returns from the city to his native collective farm and proposes to the cook Asya. She rejects him. She does not like Chirkunov. Instead, she loves Stepan the chauffeur, the father of the baby she is expecting. Stepan himself is almost indifferent to it."

Revisited Andrei Konchalovsky's second feature film. His debut had been the powerful The First Teacher (1965) based on a tale by Chingiz Aitmatov. Asya's Happiness, one of the last Soviet new wave films, was shelved for some twenty years. I saw it during its first true release in the years of glasnost.

The First Teacher had been a bold and stark film, and Asya's Happiness is even less conventional. It is dedramatized, and in fact, antidramatized. It's a grassroots film, seen from the perspective of a little community, focusing on the everyday flow of life. It belongs to the cinema of duration, the cinema of eventlessness.

One could see Asya's Happiness in the context of the second neo-realism, of directors such as Ermanno Olmi and the Taviani brothers.

Asya's Happiness was the debut of the great screenwriter Yuri Klepikov who also wrote Larisa Shepitko's The Ascent.

There are only three professionals in the cast, and they blend seamlessly in the flow of the life of the community.

Iya Savvina had had her screen debut in film adaptations of Chekhov (the excellent The Lady with the Dog) and Dostoevsky. In this movie she is almost unrecognizable as the tanned, proud cook of the collective farm.

There is a strong documentary impulse. We are invited to witness the everyday in the countryside. The view is the opposite of a glossy public information vision of Soviet agriculture.

We hear confessions and remembrances which cover the Great Patriotic War and even GULAG camps. There are a lot of songs which presumably convey a rich web of associations to the Russian viewer.

There is something Viscontian in the aristocratic devotion to the tough circumstances of the everyday. The performances are lively, the characters are engaging. We can feel the joy of life in the community. And yet I remembered from 30 years ago that there is something studied in this film, and I still feel this way.

The cinematography by Georgi Rerberg is magnificent. There are epic long shots and slow, majestic panoramic movements over the impressive landscape. The visual tension between the antidramatic views of the everyday and the spectacular vistas of the land is quite effective.

The print has been very little screened. It is clean and intact. The visual quality is good.

BEYOND THE JUMP BREAK: OUR PROGRAM NOTE BY MIA ÖHMAN:
BEYOND THE JUMP BREAK: OUR PROGRAM NOTE BY MIA ÖHMAN:

Andrei Kontshalovski (s. 1937, luopui variantista Mihalkov-Kontshalovski isän kuoleman jälkeen) on Venäjän vaikutusvaltaisimpia henkilöitä. Ensisijaisesti hän on omaa tietään edelleen kulkeva elokuvaohjaaja, jonka viimeisintä Michelangelosta kertovaa työtä kuvattiin vastikään Italiassa. Uralle on mahtunut niin venäläisten klassikoiden filmatisointeja ja amerikkalaista toimintaelokuvaa kuin ooppera- ja teatteriohjauksia. Oma tuotantoyhtiö tekee ohjelmia televisioon. Viides vaimo, valkovenäläistä syntyperää oleva Julia Vysotskaja (s. 1973) on ilmeisen monipuolinen näyttelijä ja vetää suosittua television ruokaohjelmaa ”Syödään kotona”. Uuden, itse V. Putinin tukeman venäläisen pikaruokaketjun ”Syödään kuin kotona” ensimmäisten myymälöiden pitäisi avautua loppuvuodesta. Hankkeen puuhamiehenä on toiminut myös Andrein veli Nikita Mihalkov (s. 1945), joka on ollut pitkään näkyvä hahmo kotimaansa elokuvassa ensin näyttelijänä ja sittemmin myös yhtenä valovoimaisimmista ja menestyneimmistä ohjaajista. Nikita on johtanut vuodesta 1998 Elokuvatyöntekijöiden liittoa, ja Andrei johtaa Nikaa, Venäjän elokuva-akatemiaa.

Andrein ja Nikitan  isä oli Sergei Mihalkov (1913–2009), tunnettu lastenkirjailija ja Stalinista lähtien lähellä valtaapitäviä sijainnut kirjailijaliiton voimahahmo. Poikien äiti Natalja Kontshalovskaja (1903–1988) oli yhtä lailla tunnettu henkilö, runoilija ja kääntäjä, jonka isoisä oli taiteilija Vasili Surikov. Andreista piti tulla konserttipianisti, mutta lopulta hän totesi, että absoluuttisen sävelkorvan puuttuessa on parempi ryhtyä elokuvaohjaajaksi. VGIKissä Kontshalovski tapasi Andrei Tarkovskin, ja tiiviissä yhteistyössä syntyivät tämän lopputyö Höyryjyrä ja viulu (1961), käsikirjoitus elokuvaan Ivanin lapsuus/ Ei paluuta (1962) ja käsikirjoitus elokuvaan, joka myöhemmin on tullut tunnetuksi nimellä Andrei Rubljov. Samaan aikaan kun Tarkovski ohjasi Rubljovia, Kontshalovski teki Tshingiz Aitmatovin kertomukseen perustuvan esikoispitkänsä, vahvasti Kurosawa-vaikutteisen mestariteoksen Ensimmäinen opettaja (1965) ja maaseudulle sijoittuvan kansankuvauksen, jonka alkuperäinen nimi kääntyy suomeksi Tarina Asja Kljatshinasta, joka rakasti, mutta ei mennyt naimisiin (koska oli niin ylpeä).

Asjan tarinan käsikirjoitti Juri Klepikov. Kontshalovski päätti kuvata kolhoosissa ja käyttää parin ammattinäyttelijän ohella paikallisia asukkaita. Työtavaksi valikoitui  improvisaatio käsikirjoituksen pohjalta. Elokuvaan päätyi myös täysin dokumentaarista aineistoa, ihmisten kertomia tarinoita omasta elämästään. Kohtaukset kuvattiin samanaikaisesti kahdella tai jopa kolmella kameralla, ja ääni nauhoitettiin synkronissa. Ammattinäyttelijöitä on mukana kolme: Asjaa esittää Ija Savvina, Mishankan äitiä Mariaa Ljubov Sokolova ja autokuski Stepania ohjaaja-näyttelijä Aleksandr Surin. Tshirkunovia esittää sähkömies Gennadi Jegorytshev, joka löydettiin rooliin harrastajateatterista. Kun elokuva oli valmis, Mosfilmin kolmannen tuotantoryhmän taiteellinen neuvosto antoi Mihail Rommin johdolla seuraavan lausunnon: ”Sen hämmästyttävän efektin tuloksena, mikä saadaan yhdistämällä ammattinäyttelijöitä ja ei-ammattilaisia, ohjaaja A. Mihalkov-Kontshalovskin mahtavan ja omalaatuisen lahjakkuuden sekä hänen kokeiluun ryhtymisensä, kuin myös kuvaaja G. Rerbergin, lavastaja M. Romadinin ja äänittäjä R. Margatshevan korkealaatuisen työn ansiosta valmistui elokuva, joka ei ole ainoastaan hyvä vaan jopa erinomainen. Elokuvataiteeseemme on syntynyt lähtökohtaisesti uudenlainen tapa toteuttaa tuotanto.”

Elokuva esitettiin pari kertaa Moskovassa ammattilaisille tarkoitetuissa näytöksissä ja kerran siinä kylässä, missä se oli kuvattu. Paikalliset asukkaat olivat Ija Savvinan mukaan otettuja ja onnellisen häkeltyneitä. Sitten elokuva kiellettiin. Samaan aikaan hyllytettiin Tarkovskin Andrei Rubljov. Tarkovski tappeli sensorien kanssa viimeiseen asti eikä suostunut muuttamaan Rubljovia sellaiseksi kuin toivottiin. Tarkovskin mielestä Kontshalovski oli naurettava, kun yritti tehdä omaan elokuvaansa haluttuja muutoksia leikkaamalla ja jälkiäänittämällä, että saisi sen levitykseen. Leikattua versiota Asino stshastje (Asjan onni, josta nimi Nuoren naisen onni) esitettiin kuitenkin hyvin rajoitetusti. Alkuperäiseen asuun saatettu elokuva sai julkisen ensi-iltansa vasta 1987, 20 vuotta valmistumisen jälkeen. Vuonna 1994 Kontshalovski ohjasi elokuvan Kurotshka Rjaba (”Kirjava kana”) samassa kylässä kuin Nuoren naisen onnen, osin myös samoilla esiintyjillä. Ija Savvina kieltäytyi Asjan roolista, ja sen teki Inna Tshurikova. Vuonna 2008 Kontshalovski vieraili Sodankylän elokuvajuhlilla. Nuoren naisen onni nähtiin silloin ja nähdään nytkin samalta värimateriaalille tehdyltä kopiolta, joka tuotiin Suomeen 1988.

– Mia Öhman 18.12.2017

Lisää aiheesta: Neja Zorkajan artikkeli Ne stoit selo bez pravednitsy (Iskusstvo kino 1/1989). Katso myös Filmihullu 4/2008: Peter von Bagh haastattelee Kontshalovskia Sodankylässä ja Velipekka Makkonen käy artikkelissaan läpi ohjaajan tuotantoa.