 |
| La Terra vista dalla Luna. Silvana Mangano as Assurdina Caì. |
Maa Kuusta nähtynä / Jorden sedd från Månen.
IT / FR 1966. PC: Dino De Laurentiis Cinematografica, Les Productions Artistes Associés. P: Dino De Laurentiis.
D+SC: Pier Paolo Pasolini. DP (colour, 1,85): Giuseppe Rotunno. M: Piero Piccioni. AD: Mario Garbuglia, Piero Poletto. Cost: Piero Tosi. Sculptures: Pino Zac.
C: Totò (Cianciato Miao), Ninetto Davoli (Basciù Miao), Silvano Mangano (Assurdina Caì), Mario Cipriani (priest), Luigi Leoni (tourist), Laura Betti (tourist).
Loc: Rome (Coliseum), Fiumicino.
Premiere: Berlin Film Festival, 1967.
858 m / 31 min
Episode from Le streghe / Nykypäivän noitia / The Witches / Häxorna. Other episodes: Francesco Rosi's La siciliana, Mauro Bolognini's Senso civico, Luchino Visconti's La strega bruciata viva, and Vittorio De Sica's Una serata come le altre.
A 35 mm print from Fondazione Cineteca di Bologna.
Screened with e-subtitles in Finnish by Lena Talvio at Kino Regina, Helsinki (Pier Paolo Pasolini), 23 April 2019.
For Silvana Mangano Le streghe was more than a vanity project dedicated to her by her husband, the producer genius Dino De Laurentiis. It was among other things the start of two major collaborations with directors who ranked among the best in Italy and the world. With Luchino Visconti Mangano would make Death in Venice, Ludwig, and Gruppo di famiglia in un interno / Conversation Piece. Before that she was Pier Paolo Pasolini's star in Edipo re (as Giocasta / Iocaste) and Teorema (as Lucia, the lady of the bourgeois Milanese home intruded by The Stranger [Terence Stamp]).
I have never seen in its entirety Le streghe, all five episodes of which star Silvana Mangano, but I have been impressed by Luchino Visconti's La strega bruciata viva / The Witch Burned Alive, in which both Visconti and Mangano are at their best. It is a prime film about the "film star as a de luxe commodity" theme.
La Terra vista dalla Luna has three stars. Totò and Ninetto Davoli are clowns, highly stylized, relentlessly insincere and inauthentic. They play father and son who have just lost the lady of the house. As soon as she is buried they get busy acquiring a new one, and at the graveyard they meet a deaf woman, Assurdina. Their shack is the worst dump, but Assurdina magically transforms it into a colourfully recycled home. In order to buy a much better place to live they plan a scam in which Assurdina threatens to commit suicide by jumping from the Coliseum if they cannot collect enough money to save her. But she then slips into a banana peel.
I was thinking about Madeleine in Vertigo while watching Silvana Mangano's haunting, otherworldly performance. There are gray and green hues like a ghostly halo around her hair and head.
Following Robin Wood's interpretation, Madeleine is an incarnation of the death drive, a personification of death like the ghost woman in Ugetsu monogatari, or a loved one from beyond like Eurydice. To this tradition Mangano's performance brings a distinguished and original contribution.
A beautiful 35 mm Cineteca Bologna print of a memorably stylized and experimental colour film with bold designs by Mario Garbuglia and Piero Tosi and cinematography by Giuseppe Rotunno. An enchanting, Morriconesque score by Piero Piccioni.
BEYOND THE JUMP BREAK: OUR PROGRAM NOTE EDITED FROM STIG BJÖRKMAN AND SVENSKA CINEMATEKET / FILMKLUBBEN:
BEYOND THE JUMP BREAK: OUR PROGRAM NOTE EDITED FROM STIG BJÖRKMAN AND SVENSKA CINEMATEKET / FILMKLUBBEN:
Pasolinin episodin burleski, lumoava, faabelinomainen sävy poikkeaa muusta kokonaisuudesta. Se on faabeli maallisen onnen ehdoista, tarina köyhästä, kuuromykästä tytöstä, joka kuin taikaiskusta huomaa asuvansa rikkaassa, mukavassa talossa, mutta joka oivallettuaan tilanteensa palaa köyhään arkeensa niinkuin mitään ei olisi tapahtunut. Méliès filmasi matkan Kuuhun. Samassa hengessä Pasolinin tuo maan päälle vieraan samalta planeetalta, vai onko hänen kotoinen demoninsa vieras omista unistamme? Assurda, joka valmistaa puhtaan ja mukavan kodin kulkureille Toto & Ninetto, on todellakin sadun hyvä haltijatar. Hän liikuttaa taikasauvaansa ja kulkurien hökkeli muuttuu "Pietarinkirkkoa kauniimmaksi palatsiksi". Hän on äiti ja rakastajatar, joka vannoo isä- ja poikakulkurille ikuista uskollisuutta ja turvaa - jopa kuoleman jälkeen. Romanttisessa mielessä hän voisi edustaa eräänlaista naisihannetta, mutta tässä naivistisessa faabelissa elämän ehdoista hän on kaikkivoipa, kaikkialla läsnäoleva käytännön vertauskuva ihanteelliselle marxismille.
Kunniapaikalla eräässä Assurdan loihtimassa huoneessa riippuu Chaplinin kuva, ja tämä ele voidaan nähdä kunnianosoituksena. Pasolinin elokuvaa leimaa sama tunteellinen romantiikka kuin Chaplinin kaksikelaisia romansseja Edna Purviancen kanssa. Tämän Pasolinin komedian henkilöt eivät osaa valehdella. Heidän toimintojaan ohjaa sisäinen totuus ja primääriset tarpeet, jotka ilmenevät automaattisesti ja häpeämättömästi. Elokuva on mahdollisen taidetta. Sen todistaa Pasolini vakuuttavasti tällä värikkäällä sadullaan, groteskeja piirteitä vilisevällä silmänkääntötempullaan, jossa näyttelijät tosissaan ovat pukeutuneet leikkiviksi lapsiksi. Jos runoilija on tahtonut antaa kuvan ehdottomasta onnesta, on myös hänen kuviensa oltava kauniita. Myös Assurdan ihmeellisessä maailmassa kaikki on kaunista.
- Stig Björkmanin ja Cinemateketin/Filmklubbenin esitteen mukaan ST
No comments:
Post a Comment