Medea

Medeia / Medea.
    IT / FR / DE 1969. PC: San Marco S.p.A. (Rome) / Les Films Number One (Paris) / Janus Film und Fernsehen (Frankfurt). P: Franco Rossellini. Ass P: Klaus Hellwig, Pierre Kalfon.
    D: Pier Paolo Pasolini. SC: Pier Paolo Pasolini – based on the tragedy (431 BC) by Euripides. DP (Eastmancolor, 1,85): Ennio Guarnieri. AD: Dante Ferretti, Nicola Tamburro. Cost: Piero Tosi. Make-up: Romolo Sensoli. Hair: Maria Teresa Corridoni (il truco della Sig.ra Callas e le pettinature da), Marcella De Marzi (hair stylist), Goffredo Rocchetti (il truco della Sig.ra Callas e' stato curato da). Jewels: Nino Lembo. S: Carlo Tarchi – mono. ED: Nino Baragli.
    Compilation score, musical supervisor: Elsa Morante. Musiche sacre giapponesi, edizioni Bixio Sam, Milano. Canti d'amore iraniani, edizioni Bixio Sam, Milano. Musiche tibetane: campanelli buddisti, Khyabjug Chenden, Musica del Ricevimento (tratta dall'LP Tibet III, A Musical Anthology of the Orient, U.N.E.S.C.O.).
   C: Maria Callas (Medea / voice dubbing: Rita Savagnone), Giuseppe Gentile (Jason / voice dubbing: Pino Colizzi), Massimo Girotti (Creon), Laurent Terzieff (Chiron the centaur / voice dubbing: Enrico Maria Salerno), Margareth Clémenti (Glauce), Annamaria Chio (wet-nurse), Paul Jabara (Pelias), Luigi Barbini (an argonaut), Gérard Weiss (second centaur), Giorgio Trombetti, Franco Jacobbi (an argonaut), Gian Paolo Durgar, Sergio Tramonti (Apsirto, Medea's brother).
    Production dates: May 1969 – August 1969.
    Loc: Grado lagoon (Gorizia, Friuli-Venezia Giulia), Campo dei Miracoli (Pisa, Tuscany), Anatolia, Cappadocia (Turkey), Göreme Open Air Museum (Göreme, Nevsehir, Turkey), Aleppo (Syria).
    Premiere: Milano 28.12.1969.
    Helsinki premiere: 11.2.1972 Aula, distributor: Kino Filmi o.y. – VET 78979 – K12 – 3060 m / 112 min.
    35 mm Cinecittà Luce print with English subtitles by Title House Issaverdent. Courtesy Minerva Pictures. Courtesy Istituto Italiano di Cultura (Helsinki).
    Screened at Kino Regina, Helsinki (Pier Paolo Pasolini), 7 April 2019.

Revisited Pier Paolo Pasolini's Medea which I had seen only once before: in October 1970 during the Italian Cultural Week in Helsinki. I seem to remember that there were no subtitles in that screening. I had planned to revisit Medea in our Pasolini tribute in May 1995, but print access had been cancelled.

Pier Paolo Pasolini gives an original interpretation to the tragedy of classical antiquity. The film feels both personal and genuinely strange. Medea and Jason are not persons we could relate to if we would bump into them on the street.

The film is a journey into mythical consciousness, into an animistic world in which sacrifices have a real meaning. Medea is a revered sorceress, although she herself feels helpless before the elements.

Sun, blood, fire, horses, and the wind are felt in their elementary powers. Medea consults the sun and is in dialogue with him.

There is an archaic and atavistic approach to ritual. Aesthetically there is an affinity with the contemporary works of Sergei Paradzhanov. But Medea is a part of Pasolini's lifelong quest into the holiness of the reality. "Tutto e santo" is being repeated.

To Euripides's tragedy of Medea Pasolini adds the pre-history of Jason and the Argonauts in search of the Golden Fleece. The first part (Jason) is about a successful male conquest, the second part (Medea) about a woman's revenge.

Maria Callas in her only film role gives a sculptural performance of the tragedy, suffering, betrayal and bitterness of Medea. She has sacrificed everything, including literally her brother, for Jason. From a sorceress she evolves into one of the Furies. There is a cold determination in her revenge which brings disaster to everybody, herself included. It is a kind of a collective suicide. But the worst fate is reserved for Jason who as the only survivor will have to live with the infinite loss for the rest of his life.

Medea is an amazingly original Gesamtkunstwerk. The locations are real, but there is a constant feeling of an alien landscape, from the ancient Göreme temples to the Aleppo Citadel (recently battered in Syrian Civil War).

Again, Pasolini offers an intriguing compilation soundtrack: "commento musicale: Elsa Morante" state the opening credits. We hear sacred Tibetan bells and throat singing, Iranian love themes and holy Japanese music.

The costume design by Luchino Visconti's regular collaborator Piero Tosi is wonderful and imaginative, as are all other elements of design.

Ennio Guarnieri's painterly colour cinematography is magisterial. All colours have a full and solid character, and there is a particular glow and intensity in the palette. The warm colours are juicy and lively. The cold and dark colours are severe and foreboding.

A special narrative twist is that we see two alternative versions about Medea's curse inflicted on Glauce and Creon. My wife Laila observed that in the first version we see the curse as Medea's dream. In the second version the dream comes true, but differently.

The gorgeous Cinecittà Luce print does justice to the visual quality of the film. The screening ran 109 minutes.

BEYOND THE JUMP BREAK: OUR PROGRAM NOTE BASED ON MAURITZ EDSTRÖM AND HEIKKI ETELÄPÄÄ:
BEYOND THE JUMP BREAK: OUR PROGRAM NOTE BASED ON MAURITZ EDSTRÖM AND HEIKKI ETELÄPÄÄ:


Modernin elokuvan piirissä ei ole ketään toista, joka liikkuisi yhtä vapaasti ja suvereenisti antiikin mytologian maailmassa kuin Pasolini. Jo Matteuksen evankeliumi näytti suuntaa, jonka Oidipus vahvisti ja joka jatkui Teoreman ja Sikolätin latautuneina, yhteiskuntakriittisinä polveiluina tarun ja nykyajan välillä. Tietysti myös Medea kätkee sisäänsä nykyaikaan suunnattuja merkityksiä, vaikka niitä onkin vaikea täsmentää eikä Pasolini itsekään ole tässä suhteessa kovin avulias; mutta on vaikea kuvitella, että Pasolini tai kukaan muukaan tekisi historiallisia elokuvia muulla tavalla.
Pasolinin Medea pohjana on siis kreikkalainen taru Jasonista ja argonauteista, heidän matkastaan Kolhisiin Mustameren rannalle noutamaan kultaista taljaa, joka antaisi Jasonille valtaistuimen ja rikkauden. Jasoniin rakastuva kuninkaantytär Medea auttaa miestä valloittamaan taljan ja pakenee tämän kanssa, mutta kun Jasonin rakkaus sittemmin jäähtyy ja hän haluaa mennä naimisiin Korintin kuninkaan tyttären kanssa, Medea kostoksi surmaa heidän yhteiset poikansa.
   Pasolini on melkoisesti pelkistänyt ja muuttanut Medean tragediaa sellaisena kuin se eri lähteistä tunnetaan. Varsinainen juoniaines on kaventunut ohueksi säikeeksi, joka liittää eri jaksot toisiinsa. Pasolini pysyttelee selvän välimatkan päässä jo Euripideen ja Senecan meille välittämistä tarun toisinnoista, poimii niistä vain joitakin ulkoisen tapahtumakulun piirteitä rungoksi elokuvaansa. Ja se mitä myöhemmät tulkitsijat Corneillesta Grillparzeriin ja Anouilhiin ovat aiheesta tuon humanistis-klassisen perinteen merkeissä tehneet, ei kiinnosta häntä enää lainkaan. Tätä mukaa muinainen Kolkhis, Medean maa ja maailma, ei Pasolinille ole "barbaarinen", kuten olemme tottuneet ajattelemaan. Tai se on barbaarinen korkeintaan sikäli, ettei se tiedä mitään Hellaan ja Korintin, siis lännen laskelmoidusta järkeisyydestä. Se on kosmisen ykseyden maailma, joka elää johdonmukaisesti omien lakiensa mukaan luonnon keskellä ja armoilla ja kokee luonnon sakraalisena, pyhänä elementtinä, "pyhänä ja luonnottomana", kuten Jasonin kasvattaja kentauri Kheiron suojatilleen kertoo välittäessään tälle legendaa kultaisesta taljasta.
   Medean ensimmäinen kohokohta on parinkymmenen minuutin jakso, joka kertoo tinkimättömän paljaasti ja samalla täysin viileästi, alleviivaamatta vuotuisesta hedelmällisyysriitistä, kauniin nuorukaisen uhraamisesta ja tämän ruumiinosien levittämisestä viljelyksille. Hurjimman tehonsa, ja voisi ehkä sanoa, paljaan elämän ja kuoleman dialektiikan tämä jakso saa siitä, että se on toteutettu täysin mykkien, sanomattoman kauniiden, kuin läpikuultavien kuvien pitkänä sarjana. Sillä ennen kaikkea Medea on kuville, maisemalle ja aina hyvin täsmälliselle rytmille rakentuva elokuva. Maiseman suhteen Pasolini on jälleen tehnyt löytöjä, jotka tuntuvat ainutlaatuisilta ja välittävät samalla kuvaa kulttuurimme vuosituhantisesta kehityksestä.

– Mauritz Edströmin (1970) ja Heikki Eteläpään (1972) mukaan ST