Lebedinoe ozero / Swan Lake (1968)

Swan Lake (1968). Yelena Yevteyeva as Odette.

Swan Lake (1968), the finale. The final union of Siegfried (John Markovsky) and Odette (Yelena Yevteyeva). Cropped Academy frame. Photo: my snapshot from YouTube.

Лебединое озеро / Lebedinoje ozero / Joutsenlampi / Svansjön.
П. И. Чайковский  Лебединое озеро  [on screen title].
    SU 1968. PC: Lenfilm. P: Pyotr Sviridov.
    A film ballet of Lebedinoye ozero / Swan Lake (1876) composed by Pyotr Ilyich Tchaikovsky.
    Based on the staging and choreography of the 1895 revival by Marius Petipa and Lev Ivanov.
    Arranged by Konstantin Sergeyev.
    Featuring ballet dancers of Leningradskogo teatra opery i baleta imeni S M. Kirova and students of Leningradskogo khoreograficheskogo uchilishcha imeni A. Ya. Vaganova.
    Orchestra: Orkestr Leningradskogo Gosudarstvennogo Akademicheskogo teatra opery i baleta imeni S. M. Kirova. Conductor: Viktor Fedotov.
    D (mise-en-scène / postanovka): Apollinari Dudko, Konstantin Sergeyev. SC: Isaak Glikman, Apollinari Dudko, Konstantin Sergejev. DP: Anatoli Nazarov – Orwocolor – 70 mm 1:2,20 – also released in cropped 35 mm at 1,37:1 (to be avoided). AD: Viktor Volin, Boris Bykov. Cost: Marina Azizyan. Makeup: R. Kravtshenko, B. Solovjov. Trick photography: Aleksandr Zavyalov, Georgi Senotov (operatory), Boris Mikhailov (hudozhnik). S: Vladimir Yakovlev – sound mix: 70 mm 6-track. ED: Izolda Golovko (montage), Vsevolod Schwartz (redaktor).
    C: Yelena Yevteyeva (Odette / Odile), John Markovsky (Siegfried), Mahmud Esambayev (Rothbart), Valeri Panov (jester), Angelina Kabarova (Siegfried's mother), Viktor Ryazanov (tutor).
    There is no dialogue.
    Helsinki premiere: 24.1.1969 Capitol, distributed by Kosmos-Filmi – VET 77278 – S – 80 min
    Introduced by Olaf Möller (Colour).
    KAVI 35 mm print screened at Kino Regina, Helsinki (Film Heaven / Colour), 6 April 2019.

This film adaptation of Tchaikovsky's Swan Lake is a feast of classical ballet and music. The distinction of the film is that it is traditional, a contribution to an unbroken chain dating back to the 1895 revival of Swan Lake staged by Marius Petipa and Lev Ivanov for the Imperial Mariinsky Theatre.

In charge of the choreography is Konstantin Sergeyev (1910–1992), head choreographer and artistic director of the Kirov Theatre, founded as the Imperial Mariinsky Theatre in 1860 and known as State Academic Mariinsky Theatre since 1992.

The mise-en-scène has been carried out strictly on the terms of the ballet. Dance numbers are recorded with cameras moving on tracks and cranes. From long shots we move to close-ups at standstill moments. Camera angles vary from regular eye level viewpoints to revealing high angles. Dissolves and superimpositions are frequently in use. Apparitions disappear from view, and images of the same character are doubled.

Swan Lake is a fairy-tale about transfiguration. In the prologue added to the film Rothbart turns Odette into a white swan. Sources tell that a changed, optimistic Soviet ending was typical to the Kirov Theatre period. Odette is saved back to life after the Liebestod of Odette as Siegfried breaks Rothbart's spell. But this film interpretation remains ambiguous. Certainly, Siegfried defeats Rothbart. Odette has died, but for me the film ending is about the union of Odette and Siegfried in death.

This is one of the interpretations in which the double role of Odette and Odile is played by the same artist. The primaballerina Yelena Yevteyeva rises to the challenge of the double role's tragic grandeur in a breathtaking performance. She makes the incredibly difficult task seem effortlessly elegant.

The music and the dancing are so spellbinding and ecstatic that no special cinematic means are needed. Every time it is amazing to observe how many fantastic melodies Tchaikovsky composed for a single work; at least 30 memorable ones.

Film references include the key theme ("the flight of the swans") first introduced in Act I:9: Finale (andante) and Act I:10: Scène (moderato), repeated in Act II:14: Scène (moderato) and climaxing in Act IV:29: Finale. In the 1930s this theme was adapted as the theme of Universal horror (Dracula, Murders in the Rue Morgue, The Mummy). More obscurely, "the dance of the cygnets" (Act IV:27) reminds me of Bezhin lug in the Yutkevich-Kleiman reconstruction.

A special joy melodically and visually is Act III in which princesses from all over Europe woo Siegfried by csárdás, Russian, bolero, Neapolitan, and mazurka dancing. But waltz time is always Tchaikovsky's priority among traditional dances.

The music and the dancing are sharp and precise. The sets and the visuals are soft and blurred. The Orwocolor belongs to the Agfacolor – Ansco Color lineage, ideally suited for dream spaces, transcendence, the beyond, and death. We can think about the unreality of Immensee or Brigadoon. Transparent veils and curtains further blur our view.

We were not able to project our 70 mm print due to our second projector's magnetic sound playback trouble. Seen instead was a 35 mm print in which the pastel hues seem authentic to the period.

However, in the 35 mm print at 1,37:1 the image is cropped from widescreen to Academy. It fails to convey the authentic impact of the choreography and the mise-en-scène. We look forward to screening Swan Lake in glorious 70 mm and 6-track magnetic sound soon.

BEYOND THE JUMP BREAK: OUR PROGRAM NOTE BY OTTO KYLMÄLÄ:
BEYOND THE JUMP BREAK: OUR PROGRAM NOTE BY OTTO KYLMÄLÄ:

Tshaikovskin Joutsenlampi on yksi kaikkien aikojen tunnetuimpia baletteja. Sykähdyttävien teemojen ja loistokkaan koreografian tähden siitä on tullut sekä yleisöjen että alan ammattilaisten suosikki. Tunnistettavien melodioiden lisäksi baletin maineen on vakiinnuttanut sen traaginen rakkaustarina.

Baletti kertoo prinssi Siegfriedistä ja joutseneksi taiotusta Odette-neidosta. Siegfriedin äiti patistaa hulttiopoikaansa hankkimaan itselleen vaimon. Siegfried ei tästä ilahdu, vaan hän haluaisi mennä naimisiin kohdatessaan tosirakkauden. Piristyäkseen Siegfried lähtee kavereineen metsästämään ohi lentäviä joutsenia. Metsästyksen tohinassa Siegfried kuitenkin ajautuu porukasta eroon. Ollessaan yksin hän kohtaa joutsenen, joka yhtäkkiä muuttuukin lumoavaksi Odette-neidoksi. Velho Rothbart on taikonut neidon joutseneksi, joka saa neidon muodon ainoastaan öisin. Loitsu raukeaa, jos joku lupaa rakastaa häntä ikuisesti.

Tanssielokuva lajityyppinä on vaikea ja haastava, mutta Joutsenlammessa Apollinari Dudkon ja Konstantin Sergejevin yhteisohjaus soljuu nautinnollisesti. Teos henkii elokuvallista syvyyttä, ekspressiivisiä kamera-ajoja ja esillepanon symmetrisyyttä, unohtamatta tanssijoiden ilmaisua. Teknisesti haastavan kaksoisroolin Odettena ja Odilena hurmaa Jelena Jevtejeva. Tanssijat ovat kaikki vuonna 1740 perustetusta Mariinski-balettiseurueesta joka vielä elokuvan valmistumisvuonna kantoi bolshevikki-vallankumouksellisen Sergei Kirovin nimeä. Elokuvan koreografista ja baletin ohjauksesta vastaava Konstantin Sergejev oli Mariinski-seurueen koreografi ja taiteellinen johtaja.

Ohjaaja Apollinari Dudko ikuisti 1960–1970-luvuilla monia tanssielokuvia ja filmatisointeja baleteista kuten Pjotr Tshaikovskin Spjashtshaja krasavitsa (Prinsessa Ruusunen, 1964) ja Vladimir Majakovskin käsikirjoitukseen pohjautuvan Dmitri Shostakovitshin Baryshnja i huligan (Kaunotar ja katupoika, 1970). Tanssielokuvien ohella Dudko ohjasti pitkän dokumenttielokuvan Horeografitsheskije miniatjury (Koreografisia miniatyyrejä, 1960) ja teki oman itsenäisen uransa Stalinin ajan elokuvaajana. Hänen käsissään ei valotusmittari vapissut, vaan filmille ovat piirtyneet suuretkin mestariteokset kuten Grigori Kozintsevin ohjaama, Miguel de Cervantesin teokseen pohjaava satiirinen Don Kihot (1957) ja Aleksandr Ivanovskin Tiikerityttö (1954).

Loistokkaalta 70 mm:n kopiolta nähtävä elokuva on kuvattu itäsaksalaisen Filmfabrik Wolfenin valmistamalle Orwocolorille (Original Wolften). Ennen vuotta 1964 Agfacolorina tunnettu erittäin suosittu värinegatiivi oli tiiviissä käytössä Neuvostoliitossa ja Itä-Euroopan maissa. Varsinkin Tshekkoslovakiassa Orwocolor piti pintansa suosittuna kameranegatiivina 1960-luvulle asti, koska monet kuvaajat olivat tottuneet työskentelemään sen kanssa 1940-luvulta lähtien. Filmille on ikuistetut muun muassa sellaiset mestariteokset kuin Andrei Tarkovskin Solaris (1972) ja Akira Kurosawan Dersu Uzala (1975). Ei siis ihme että myös entinen elokuvaaja Dudko päätyi käyttämään Orwocoloria Joutsenlammen elokuvaversiossa. 

Elokuva palkittiin Genovan kansainvälisten tanssielokuvajuhlien Grand Prix’llä, Kultainen orkidea -palkinnolla vuonna 1969.

– Eri lähteiden mukaan Otto Kylmälä 6.4.2019