Madonna of the Seven Moons

Arthur Crabtree: Madonna of the Seven Moons (1944) starring Phyllis Calvert (Maddalena / Rosanna) and Stewart Granger (Nino).

Seitsemän kuun madonna / Madonnan och zigenaren.
    GB 1944. PC: Gainsborough Pictures. P: R. J. Minney; R. E. Dearing (associate).
    D: Arthur Crabtree. SC: Roland Pertwee – based on the novel by Margery Lawrence (1931) (in Finnish 1946 Inga Allén / Gummerus). DP: Jack E. Cox. AD: Andrew Mazzei. Cost: Elizabeth Haffenden. M: Hans May. S: B. C. Sewell. ED: Lito Carruthers.
    C: Phyllis Calvert (Maddalena / Rosanna), Stewart Granger (Nino), Patricia Roc (Angela), Peter Glenville (Sandro), John Stuart (Giuseppe), Reginald Tate (Ackroyd), Peter Murray-Hill (Logan), Dulcie Gray (Nesta), Alan Haines (Evelyn), Hilda Bayley (Mrs. Fiske), Evelyn Darvell (Millie), Nancy Price (Mama Barucci). Studio: Gainsborough Studios (Islington). Helsinki premiere: 18.1.1946 Kino-Palatsi, distributor: Parvisfilmi Oy – film classification 25947 – K16 – 110 min
    Soundtrack listing: "Rosanna" (uncredited, Hans May, Sonny Miller), Frédéric Chopin: Nocturne No. 5 in E Flat Major, Op. 15, No. 2, arr. Hans May, "Florentin Carnival" ((uncredited, Hans May, Sonny Miller).
    A vintage KAVI print (deposit from Parvisfilmi) viewed at Cinema Orion, Helsinki, 27 Aug 2015

During WWII British women were models of duty and devotion but when they had a moment to relax they went to see a Gainsborough melodrama of reckless abandon.

The strength of Madonna of the Seven Moons is in its command of the dream mode. Maddalena lives a very quiet life; her daughter Angela considers her a tame mouse. But Maddalena has a dual personality, and for seven months she can turn into the passionate Romani woman Rosanna living with the master thief Nino. As a young girl at nunnery school she has been violated by a Romani man, and her identity has been split into the pious Maddalena and the earthy Rosanna. There is also the question that Angela might be the result of the rape of Maddalena as a girl.

Tables are turned in the 1930s: Angela is a jazz age girl who indulges in dance ("Sandro taught me all the latest steps"), lingerie, and driving with young men. As soon as she returns home she starts to instruct her mother how to dress. When mother disappears to lead her wild, secret life ("I only live when we're together"), Angela spares no effort to find her. Dangerously, she falls into the hands of Nino's brother Sandro. At the last moment mother saves Angela from rape.

It is a lurid story with little regard for plausibility. But the stark images of repression and liberation have an unsettling force. When Nino (Stewart Granger) appears on the balcony at night in the last sequence as Maddalena is dying I'm reminded of the emergence of Dracula in a Hammer horror film. The last shot is a close-up of a cross and a rose. Fundamentally this melodrama is about the mystery of personality: "we know very little about the human mind".

A used but pretty complete print (one minute missing), with rain and splices in changeovers, with enough visually fine passages to give a good enough impression.

OUR PROGRAM NOTE BASED ON MICHAEL BROOKE (BFI SCREENONLINE) BEYOND THE JUMP BREAK:
OUR PROGRAM NOTE BASED ON MICHAEL BROOKE (BFI SCREENONLINE) BEYOND THE JUMP BREAK:

Synopsis: muistinmenetyksen uhriksi joutunut italialaisen viinikauppiaan rouva hylkää miehensä ja tyttärensä ja päätyy jalokivivaras Nino Baruccin rakastajattareksi Firenzeen. Hänen tyttärensä yrittää löytää äitinsä mutta joutuu Ninon pelottavan veljen kynsiin.

Seitsemän kuun madonna lienee Gainsboroughin 1940-luvun puolivälissä tuottamista pukumelo-draamoista omituisin. Tuttu englantilainen periodimiljöö hylätään, ja toiminta sijoitetaan vahvasti tyyliteltyyn Firenzeen. Tarina on tapahtuvinaan 1930-luvulla, mutta yhtymäkohdat Mussolinin tai minkään muunkaan kauden Italiaan ovat vähäisiä. ”Italialaiset” henkilöhahmot puhuvat ja käyttäy-tyvät kuin he olisivat tulleet mukaan Noël Cowardin näytelmästä ja olisivat kotoisin Lontoota ym-päröivistä kreivikunnista.
    Monen muun Gainsborough-melodraaman tapaan elokuva perustuu kahden naisen vastak-kainasetteluun. Vaikka Maddalena (Phyllis Calvert) ja Angela (Patricia Roc) ovat äiti ja tytär (kat-sojan on tässä käytettävä mielikuvitusta, sillä todellisuudessa näyttelijöillä oli vain kolmen vuoden ikäero), heidän välillään on normaalia sukupolvieroa huikempi kuilu. Tiukkapipoinen Maddalena järkyttyy silminnähtävästi Angelan vaatetuksesta (tai sen puuttumisesta, ajan normeihin nähden), hänen flirttailustaan, estottomasta seksuaalisuudestaan ja itsenäisyydestään, joskin parkkiintuneille Gainsborough-katsojille hahmo on hyvinkin tuttu.
    Maddalenan hahmo on sen sijaan aivan uusi. Siinä missä Phyllis Calvertin aikaisemmat ”kiltit tytöt” elokuvissa Harmaapukuinen mies (Leslie Arliss, 1943) ja Tyttö ja kiusaus (Fanny by Gaslight, Anthony Asquith, 1944) olivat vain hieman monimielisempiä kuin stereotyypistä voisi aavistaa, Maddalena on valtavasti kompleksisempi. Ankaran katolisen kasvatuksen ja teini-ikäisenä koetun (viitteellisen, romanimiehen tekemän) raiskauksen ristiriidasta on ollut seurauksena jyrkkä per-soonallisuuden jakautuminen, johon yhdistyy toistuvia muistinmenetyskohtauksia. ”Maddalena” ei tiedä mitään romaninainen ”Rosannasta” ja kääntäen, poikkeuksena laukaisevat järkyttävät tekijät – vihelletty sävel, risti, uskonnollinen kulkue, jalokivet.
    Joten vaikka elokuva tutkii samoja vastakohtaisia teemoja kuin edeltäjänsäkin (hyvä/paha, torjut-tu/seikkailunhaluinen, uskonnollinen/pakanallinen), radikaalisti uutta tässä on nyt, että vastakohdat ruumiillistuvat samaan naiseen, ja hänen kyvyttömyytensä selvitä niistä tuo elokuvaan suuren osan sen jännittävästä latauksesta. Itse asiassa vaikka Nino Barucci (Stewart Granger) on virallisesti elo-kuvan miespäähenkilö hänellä ei ole juuri muuta virkaa kuin toimia Giuseppe Labardin (John Stuart) tavoin Maddalena/Rosannan harjoitusvastustajana.
    Siinä missä Fanny by Gaslightin ohjasi Anthony Asquith Seitsemän kuun madonna tarjosi ohja-usdebyytin Arthur Crabtreelle, joka oli jo lähes vuosikymmenen verran toiminut yhtenä Gainsbo-roughin pääkuvaajista. Ei ole yllättävää, että tuloksena on elokuva, joka on visuaalisesti loistelias mutta dramaturgisesti hatara. Paikoitellen on vaikea tietää, ovatko jotkin sen vaikutukset tahallisia. Mutta tuloksena on aidosti kunnianhimoinen ja rohkeita riskejä ottava teos, joka on erittäin kaukana aikansa tavanomaisesta brittielokuvasta.

– Michael Brooke (BFI Screenonline) AA 27.8.2015

Stricken with amnesia, the wife of an Italian wine merchant abandons her husband and daughter and ends up in Florence as the mistress of jewel thief Nino Barucci. Her daughter tries to find her, but is kidnapped by Nino's sinister brother.

Probably the most bizarre of all the costume melodramas that Gainsborough produced in the mid-1940s, Madonna of the Seven Moons abandons the usual British historical setting in favour of a highly stylised Florence, nominally set in the 1930s but bearing little resemblance to Mussolini's Italy or indeed anyone else's: nominally 'Italian' characters talk and behave as though they've stepped out of a Noël Coward play set in the Home Counties.

As with many other Gainsborough melodramas, the film contrasts two women. Despite being mother and daughter (disbelief needs suspending here, as only three years separated the actresses in real life), Maddalena (Phyllis Calvert) and Angela (Patricia Roc) come from completely different generations, and the straightlaced Maddalena is visibly shocked by Angela's clothes (or lack of them, at least by the standards of the time), her flirtatiousness, her overt sexuality and her independence, though seasoned Gainsborough watchers will find her very familiar.

Maddalena, though, represents a new departure. While previous Phyllis Calvert "good girls" in The Man in Grey (d. Leslie Arliss, 1943) and Fanny by Gaslight (d. Anthony Asquith, 1944) were slightly more ambiguous than that rather dismissive term would imply, Maddalena is vastly more complicated. The combination of a strict Catholic upbringing and implied rape (by a gypsy) as a teenager has left her with a personality split right down the middle, accompanied by regular bouts of amnesia whereby 'Maddalena' knows nothing about the gypsy 'Rosanna' and vice versa, apart from occasional disturbing triggers - a whistled tune, a cross, a religious procession, jewellery.

So while the film explores the same contrasting themes as its predecessors (good/bad, repressed/adventurous, religious/irreligious) the radical departure here is that the contrasts are contained within the same woman, and it's her inability to come to terms with them that gives the film much of its tension. In fact, despite being the male lead, Nino Barucci (Stewart Granger) has little to do except partner Giuseppe Labardi (John Stuart) as a foil to Maddalena/Rosanna.

Whereas Fanny by Gaslight was directed by Anthony Asquith, Madonna of the Seven Moons saw Arthur Crabtree making his directorial debut after nearly a decade as one of Gainsborough's leading cinematographers. Unsurprisingly, this has produced a film that's visually ravishing but dramatically shaky - it's occasionally hard to tell whether some of its effects are intentional. But it's a genuinely ambitious, risk-taking film that's a world apart from typical British cinema of the time.

– Michael Brooke (BFI Screenonline)