 |
| Poster design: Roman Cieślewicz. Galeria Grafiki i Plakatu. Click to enlarge. |
A vintage KAVI print (deposit from Suomi-Filmi) with Finnish / Swedish subtitles viewed at Cinema Orion (Pawlikowski's Poland), Helsinki, 4 Aug 2015
Revisited an irreverent satire set in the bitterest and the most tragic decades of Polish history - from the late 1930s till approximately the present day when the film was made, based on the text of Andrzej Munk's trusted screenwriter Jerzy Stefan Stawiński.
A point of comparison might be commedia all'italiana with its utter anti-heroism in accounts of Fascism and WWII.
But Bad Luck is more absurd and grotesque. There are aspects in the beginning that bring to mind Polanski and the Theatre of the Absurd. The grotesque dimension harks back to the extreme exaggeration of the French and Italian farces of the early cinema, such as André Deed / Cretinetti. Besides, there is trick photography and time lapse imagery.
Bad Luck is a daring and ambitious film, made with devotion. The overdone style is difficult, the tempo often breathless.
The trouble for me here is the casting. In commedia dell'italiana there was usually a splendid cast of master comedians who would attack the grimmest story with a healthy appetite. I was even thinking what Charles Chaplin might have done with this. I failed to relate to the talented Bogumił Kobiela in this role, and the film started to drag for me, but with a different casting it might have worked better.
There is much to like. A favourite of mine is the sequence where a young Slawa Przybylska sings "Kriegsgefangenenpost". It can be found on YouTube.
The visual quality of the vintage print is uneven. There are good passages from which one can judge how it all should look like, but often it is fair, not brilliant.
BEYOND THE JUMP BREAK: OUR PROGRAMME NOTE BASED ON MARKKU TUULI
BEYOND THE JUMP BREAK: OUR PROGRAMME NOTE BASED ON MARKKU TUULI
Gomulkan julistus vuodelta 1956 ja sitä seurannut liberalisointi muodostuivat ”puolalaisen elokuvakoulukunnan” kasvualustaksi. Tuotantoyksiköt ryhtyivät uusin voimin etsimään vastauksia yhteiskunnan kysymyksiin ja antamaan elokuville taiteellista panosta. Kirjailijat yhtyivät samaan rintamaan elokuvantekijöiden kanssa. Tähän innostuneeseen ilmapiiriin tunkeutui myös ”puolalaisen koulukunnan” villein ja ehkäpä pelottavimmin lahjakas elokuvantekijä Andrzej Munk, jonka kuolema auto-onnettomuudessa vuonna 1961 jätti lopullisesti vastaamatta, olisiko hänestä pitkällä tähtäimellä noussut Andrzej Wajdan kaltainen kansallinen omatunto. Mutta yhdessä kirjalija Jerzy Stefan Stawińskin, Wadjan Kanalin skenaristin kanssa tehdyissä elokuvissaan Munk asetti 50-luvun lopun rajuimmat kysymykset Puolan kohtalonvuosista. Peter von Bagh onkin täsmentänyt, että Munk oli ”vakiintuneiden sankaruuden mytologioiden kriitikko, joka ironisella tavalla, groteskin tyylilajia väistämättä, esittää epäpyhiä huomioita kipeistä kansallisen menneisyyden, sodan ja miehitysajan tapahtumasarjoista”.
Munkin elokuvat muodostuivat kansallisen menneisyyden dialogin toiseksi äärilaidaksi Wadjan romanttista tyyliä vastaan. Englantilainen Penelope Gilliatt on vertaillut: ”Munk muodostaa räikeän vastakohdan Wadjalle. Viimemainittu luo myyttejä silloinkin, kun hän tuhoaa niitä. Mutta tuo vaara ei ole koskaan läsnä Munkin teoksissa. Munk suunnittelee joitakin luonnoksia ja mietiskelee kuukausia, kestääkö hänen rakentamansa suunnitelma kokonaisuuden kannalta. Hän työskentelee hitaasti ja käyttää hyvin taloudellista kerrontatyyliä. Kukaan vähemmän läpitunkevilla ideoilla varustettu ohjaaja ei uskaltaisi paljastaa Varsovan kansannousun omalaatuista ilmapiiriä sellaisella satiirisella kosketuksella kuin Munk elokuvassa Eroica (1957) joutumatta maanmiestensä lynkkaamaksi. Kukaan vähemmän rohkea humoristi ei olisi pystynyt pallottelemaan erilaisilla viranomaisilla Munkin Kierosilmäisen onnen tapaisesti.”
Munk aloitti uransa merkittävänä dokumentaristina, mutta pitkät näytelmäelokuvat Mies ratakiskoilla (1956) ja Eroica liittivät hänet kiistattomasti ”puolalaisen koulukunnan” kriittiseen linjaan. Näiden teosten ironista ja satiirista linjaa Munk jatkoi elokuvassaan Kierosilmäinen onni, joka jälleen perustui Stawińskin käsikirjoitukseen. Taas on kyseessä episodimainen kuvaus epäsankarillisuudesta. Sen päähenkilö Jan Piszczyk on tyypillinen pyrkyri, pelkuri ja opportunisti, joka on valmis muuttamaan näkemyksiään aina kun vaaditaan. Munk kuvaa elokuvassaan miehen heilahtelua sotaa edeltäneeltä ajalta 1950-luvulle asti ja näyttää, miten hänen nöyristelynsä jatkuvasti johtaa katastrofiin. Elokuvan irtonainen ja ilmava satiiri synkistyy mitä pidemmälle stalinistiseen aikaan päästään ja Piszczyk joutuu lopulta pyrkyryytensä takia sekaantumaan taloudelliseen huijaukseen ja vakoilijaksi lavastettuna hän päätyy vankilaan. Hän anoo vankilanjohtajalta turvapaikkaa, mutta turhaan: Piszczyk joutuu väkisin sosialistiseen vapauteen ja kuten hänen aikaisempi kohtalonsa on osoittanut aivan ilmeisesti taas vaikeuksiin.
- Markku Tuuli (teoksesta Maisema taistelun jälkeen, 1981) ST, krediittejä täydensi PN 2015
No comments:
Post a Comment