A KAVI print deposited by Cinema Mondo viewed at Cinema Orion, Helsinki (Lou Ye, Helsinki Festival), 18 Aug 2015
A grungy vision of life and passion in the turbulence of a rapidly changing country along Suzhou River not too far from Shanghai.
Zhou Xun stars in a dual role as two different women, Meimei and Moudan, and Jia Hongsheng is Mardar, a man obsessed with finding a woman from his past.
Suzhou River has been linked with Vertigo, but rather it belongs to a long continuum of stories of men obsessed with lost love ideals, also including early films such as Yevgeni Bauer's Gryozhy / Daydreams (1915). Unlike Vertigo, Suzhou River is not a Liebestod tragedy, and it is not about the death drive. Unlike some reviewers claim the film is not Hitchcockian. Rather it might resemble the Boileau-Narcejac novel D'entre les morts which takes place during the French Occupation and afterwards: in a society in turmoil people lose their loved ones, identities are unstable, and even names are changed.
I fail to be compelled by Suzhou River. The actors are not very engaging, the cinematography is not exciting, the music fails to move. Yet Suzhou River is not an indifferent achievement. Lou Ye has a true and original vision about a country in a vortex of change where people are uprooted and at loss. Traditional morality has lost its authority, and the law can be powerless. Crime and violence can flourish. There is little love; commercial sex business and drug trade are spreading. Anything goes but there is a general sense of meaninglessness, restlessness, soullessness, drifting without a purpose.
To the strengths of the movie belongs the semi-documentary approch of the cinematography. It is often handheld and subjective which can turn into a mannerism.
Visual quality of the print: the colour is good and the print is complete and in a good condition.
OUR PROGRAMME NOTE BY JARI SEDERGREN BEYOND THE JUMP BREAK
OUR PROGRAMME NOTE BY JARI SEDERGREN BEYOND THE JUMP BREAK
Sūzhōu hé – suomeksi Sūzhōu-joki – on vuonna 2000 kiinalais-saksalaisena yhteistyönä ilmestynyt Ye Loun traaginen rakkaustarina nykypäivän Shanghaista. Kiinalaisten elokuvantekijöiden kuudennelle sukupolvelle tyypillisesti elokuvan aihepiiri liittyy nyky-Kiinan urbanisoitumisen raastaviin kokemuksiin. Lajityypiksi sanotaan useimmin moderni film noir.
Naistähden rosoinen ääni pimeistä alkukuvista johdattelee elokuvan kantaviin teemoihin, uskollisuuteen ja petokseen. Kun kamera avaa katseensa jokialukselta, se tähtäilee dokumentaarisella silmällä jokirannan kaoottista arkkitehtuuria, joka koostuu enimmäkseen tehdasrakennuksista ja hylätyistä varastoista. Ovelan, aikaa varovaisesti manipuloivan taideleikkauksen rytmittämänä elottoman joen liikennettä seura-taan todellisuudessa vain kivenheiton päässä Shanghain ultramodernista keskustasta. Samalla keikkatyötä tekevä videokuvaaja kertoo, kuinka hän ensimmäistä kertaa tapasi Meimein, merenneidon tai jos katsomme eurooppalaisin kulttuurihistoriallisin silmin, myös nymfin: ”Rakastuin häneen ensi silmäyksellä, silloin kun näin hänet vedessä”. Kertojaa vaivaa selvästi obsessio, pakkomielle, joka näkyy myös siinä, että suurimman osan elokuvasta Meimei nähdään vain videokameran objektiivin kautta, kohteena, josta heijastuu erilaisia puolia, välittömyyttä kuin lapsella tai jopa aikuisen naisen dekadenttisuutta erityisesti asenteessa. Läsnäolo ja poismeno, hymy ja suru vaihtelevat.
Sūzhōu Hé -elokuvan päätähti Xun Zhou näyttelee kaksoisroolia: hän on Meimei, houkutuksia täynnä oleva maailmannainen vailla tunnettua menneisyyttä, mutta videokuvaaja kertoo tarinan, jossa hän on myös Moudan, moottoripyöräkuriiriin rakastuva hämärän bisnesmiehen tytär: kuriiri Mardar – tarkoittavatko nimen alluusiot painajaista vai peräti murhaa? – pettää tytön ja saa rötöksestään vankeusrangaistuksen, mutta vapauduttuaan hän törmää Shanghaissa Moudanin kaksoisolentoon Meimeihin. Obsessio on valmis tavalla, joka ei voi olla muistuttamatta Hitchcockin Vertigosta. ”Jos eräänä päivänä jättäisin sinut, voisitko olla etsimättä minua ikuisesti?” Totuus vai valhe? Uskollisuus vai sittenkin petos?
Pariisin kansainvälisillä festivaaleilla parhaana naisnäyttelijänä palkittu Xun Zhou edustaa nykykiinalaista tähteyttä. Molemmat elokuvan hahmot ovat urbaanin, nykykiinalaisen ja post-sosialistisen Kiinan naisen kuvia. Ne erottuvat selkeästi aiemmista, myyttiseen historiaan ja maaseutuun kiinnittyneistä tähdistä kuten viidennen ohjaajasukupolven suosikki Li Gong ja taisteluelokuvien tähteyttä parhaiten edustava Ziyi Zhang.
Xun Zhou on elokuvan femme fatale, siis nainen, joka ei koskaan ole sitä, mitä hän näyttää olevan. Hänen diskurssinaan on epämukavuus, potentiaalinen epistemologinen trauma, kuten Mary Ann Doane asian määrittelee. Moudan ja Meimei ovat yhdessä juuri tätä: edes se, onko kyseessä sama nainen vai ei, on suurimman osan elokuvasta epäselvää. Vaikka elokuvahistoriallisena kontekstina femme fatalelle yleisesti löydetään film noir, naispahiksia kyllä löytyy helposti jo ennen 1940- ja 1950-lukuja.
Hänen vastapelurinsa on Jia Hongshengin näyttelemä mies, jolla on pakkomielle löytää nainen menneisyydestään – asetelma ei voi olla viittaamatta Alfred Hitchcockin Vertigoon, joka on maailman parhaimman elokuvan paikalle kriitikkoäänestyksissä noussut trilleri 1950-luvun lopusta.
Sūzhōu Hé ei saanut levitystä kotimaassaan Kiinassa, koska Ye Lou vei tämän toisen pitkän ohjaustyönsä ilman viranomaisten lupaa Rotterdamin kansainvälisille filmifestivaaleille. Siitä seurasi paitsi määräaikaiseksi jäänyt levityskielto Kiinassa myös kahden vuoden karanteeni tai panna elokuvanteosta. Ohjaajaa nämä repressiotoimet eivät liikaa ravistaneet, koska vuonna 2006 hän lähetti Kesäpalatsi-elokuvansa Cannesiin ilman elokuvaviranomaisten tarkistusta ja hyväksyntää ja sai siitä, ilmeisesti rikoksen uusijana, peräti viiden vuoden työskentelykiellon.
Jari Sedergren 18.8.2015
No comments:
Post a Comment