 |
| Marikki Hakola: Stilleben – Milena’s Journey (1989). Composer: Kaija Saariaho. Featuring Minna Tarkka. |
In the presence of Marikki Hakola, Elena Näsänen, Heidi Tikka, and Maria Ruotsala, moderated by Minna Tarkka.
AVEK The Promotion Centre for Audiovisual Centre 30th Anniversary Jubileum Programme at Cinema Orion, Helsinki, 10 Sep 2017
Esineiden luonto / The Nature of Things
(1987)
ohjaus Eija-Liisa Ahtila, Maria Ruotsala
Shot on VHS. 2K DCP (KAVI 2017)
10 min.
"Eija-Liisa Ahtila on kansainvälisesti tunnetuin suomalainen kokeellisen elokuvan tekijä. Ura seitsemännen taiteen parissa alkoi videoteoksella Esineiden luonto, jonka Ahtila toteutti yhdessä kuvataiteilija Maria Ruotsalan kanssa. Ruotsala on sittemmin vakuuttanut omaäänisten näytelmäelokuvien tekijänä."
"Kaksi nuorta naista istuvat kahvilan pöydässä. Naiset keskustelevat esineistä, niiden luonteesta ja merkityksestä omassa elämässään, elämässä ylipäätään. He kilpailevat siitä, kumpi keksii enemmän tuotemerkkien nimiä."
"Taustalla soi hiljalleen Strangers in the Night. Juuri sellaisia ihmiset ovat, muukalaisia esinemeren keskellä. Ihmiset tuntevat esineiden edustavat tuotemerkit paremmin kuin toisensa tai itsensä. Elämä on tehty mahdottomaksi ilman esineitä, ja esineet tehty mahdollisimman haluttaviksi. Esineet eivät ole enää vapaita, niihin on lyöty vankka kulutusyhteiskunnan leima." (Henri Waltter Rehnström)
AA: A series of simple observations and dialogues on consumer objects and popular brands expands into a discourse on the world as a battleground of symbolic meanings of products. These exchanges simultaneously turn into a parody, a satire, on such discourses. The dialogue on objects offering imaginary solutions to real problems is a part of the contemporary media criticism of its period, with reverberations to Warhol and Godard and the entire Duchamp heritage. Here we are at the source of the careers of two remarkable modern artists, Eija-Liisa Ahtila, and Maria Ruotsala. This apprenticeship work has been acquired by the Centre Pompidou.
Stilleben – Milena’s Journey
(1989)
ohjaus ja käsikirjoitus Marikki Hakola, kuvaus Raimo Uunila
leikkaus Raimo Uunila, Marikki Hakola
musiikki Kaija Saariaho: "Stilleben"
tuotanto Kaligari Oy / Marikki Hakola
C: Minna Tarkka
Shot on Betacam SP. Digitally remastered in 2011. 2K DCP (KAVI 2017)
5 min.
"Suomalaisen mediataiteen 1980-luvun läpimurtovaiheen pioneeri Marikki Hakolan teosten keskeisiin teemoihin kuuluu ihmisten välinen etäisyys ja sen taittaminen – tai vahvistaminen – viestiliikenteitse."
"Tšekkitoimittaja ja kääntäjä Milena Jesenská päätyi kirjailija Franz Kafkan kanssa intensiiviseen ja intiimiin suhteeseen, joka toteutui enimmäkseen kaksikon kirjeenvaihdon muodossa. Kirjeitä Milenalle -kokoelmaan on kuitenkin säästynyt vain Kafkan viestejä, Milena ei pääse suoraan ääneen. Marikki Hakolakaan ei sanallista Milenan mieltä, vaikka olemmekin tiiviisti naisen matkassa. Ääniraitaa hallitsee Kaija Saariahon radiofoninen sävelteos Stilleben."
"Suoraviivaista epookkia kaihtava teos on musiikin ja kuvan tutkielma tilassa olemisesta ja ajatuksen tempoilevasta liikkeestä. Wienin tai Prahan sijaan päädymme öiseen Helsinkiin. Milena kirjoittaa herra Franz K:lle tiuhaan, mutta taittaa matkaa yksin. Mutta eikö hän silloinkin salakuljeta mukanaan ajatustensa kohdetta?" (Tytti Rantanen)
AA: Another collaboration of two great modern artists. Marikki Hakola is a pioneer of media art, and Kaija Saariaho, a high profile contemporary composer whose opera L'Amour de loin was produced by the Met a year ago. Stilleben was one of Saariaho's breakthrough works. This musical and visual composition was inspired by another distant love affair, that of Franz Kafka and Milena Jesenská. The film is an elaborate and elaborate visual poem of a city at night, of a long distance love affair full of movement.
The presence of the music is as important as in the collaborations of Sergei Eisenstein and Sergei Prokofiev. Hakola and Saariaho created back to back the films Stilleben, Gyrus, and Telephone.
On the Threshold of Liberty
(1990)
ohjaus ja käsikirjoitus Heidi Tikka
C: Kendra Bochner.
Original in English.
Shot on 16 mm. 2K DCP (KAVI 2017)
11 min.
"Heidi Tikan henkilökohtainen videotaide-essee alkaa hiljaisella kohtauksella, jossa sipulia kuoritaan, kunnes jäljellä ei ole mitään. Tämä on kuitenkin vasta verryttelyä ennen kielifilosofista matkaa syvemmälle hajoamiseen. Miten hajonnut kieli vastaa?"
"Tikan teos käsittelee paitsi kielellisen hallinnan menettämistä vieraassa kulttuurissa, myös välineen ja esityksen vieraannuttavaa voimaa. Toistettu kuva alkaa syödä itse itseään jokaisella toistokerralla. Tämä on videotaiteen memento mori, jota ovat kotimaisista tekijöistä sittem- min käsitelleet muun muassa myös Juha van Ingen ja Mika Taanila. Tikka tutkii eritoten, miltä tuntuu kokea kuvien ja kielen hajoaminen. Ennen kuin altistumme kohisevaksi kuluneelle kuvalle, vietämme hyvän tovin meitä järkähtämättömästi mutta lempeästi katsovan naisen seurassa."
"Heidi Tikka lisää videotaiteelliseen eron olemuksen esittämiseen hypnoottisen toisteisen, pehmeän voice-overin, joka tuo vähäeleisessä kulmikkuudessaan mieleen Gertrude Steinin tai Samuel Beckettin tekstit. Ote hajoamisen hetkestä on tuomittu lipsumaan, se erkanee omaan erkanemiseensa." (Tytti Rantanen)
AA: This visual poem starts with a silent sequence on the peeling of an onion until nothing remains. The next sequence is about the image of the eye; the wordplay "the image of the I" is relevant. The third sequence is on the degeneration of the image by copying. An impressive meditation on perception.
Tänään / Today
(1996)
ohjaus ja käsikirjoitus Eija-Liisa Ahtila, kuvaus Arto Kaivanto
äänisuunnittelu Kauko Lindfors, leikkaus Jorma Höri
lavastus Tiina Paavilainen
näyttelijät Tommi Korpela, Eliisa Korpijärvi, tuotanto Kristallisilmä Oy / Ilppo Pohjola
35 mm with English subtitles
10 min.
"Eija-Liisa Ahtila rajaa ylisukupolvisen tulehtuneisuuden tiiviiksi, mutta monikerroksiseksi lyhytelokuvaksi teoksessaan Tänään. Erikoisessa lähtöasetelmassa keski-ikäinen mies on ajanut metsätiellä puiden varjoihin asettuneen isänsä yli, ja miehen murhetta tarkkailee hänen sarkastinen teini-ikäinen tyttärensä."
"Dramaattinen kuolemantapaus ja siitä seuraava syyllisyys ovat kuitenkin vain kehys isältä pojalle ja pojalta tyttärelle kulkeutuvalle pettymyksien ja halveksunnan ketjulle."
"”Isoisä oli vetäytynyt työelämästä, isä oli vetäytynyt elämästä”, kuittaa Vera. Isä taas muistaa, miten hänen isänsä teki kaikkensa välttääkseen kosketusta."
"Katkeruus ei kuitenkaan voi kannatella loputtomiin, seuraavien sukupolvien olisi päästävä yli edellisten epäonnistumisista ja murheista. Tytär heittelee uhmakkaasti palloa seinään, mutta toisessa osiossa kohtaamme hänet vanhana naisena, joka kuitenkin oli jäänyt vuosikymmeniksi varastoimaan pimeää ”ylös hartioihinsa”. Mutta kuten Ahtilan taiteessa aina, tämäkin voi olla vain yksi vaihtoehto monista. Palloa heittelevällä tytöllä on vielä mahdollisuus purkaa itsestään se viha, jonka isä on vain nielaissut, olla jäämättä varjoihin odottamaan kuolemaa." (Tytti Rantanen)
AA: A stark and intensive family story. First movement: the daughter is puzzled by the nervous breakdown of her father. "I conserved fear in my body and made it an incarnation of myself". Second movement: at night, a man lies down on a forest road in the shadow of a tree. Third movement: the family is driving on that road at night, the father is at the wheel, and they drive over the man, invisible in the tree's shadow. Elementary emotions, yet the dialogue is literate and intelligent.
In my listing of the best films of 1997 I rated Today as the best Finnish film. There is no reason to change my opinion.
Zoo
(2006)
ohjaus, käsikirjoitus ja leikkaus Salla Tykkä, kuvaus Samuli Saastamoinen, äänisuunnittelu Janne Jankeri
musiikki Max Savikangas
tuotanto Five Years Production Oy / Misha Jaari
Shot on 35 mm. 2K DCP (KAVI 2017)
12 min.
"Katsominen, kuvaaminen, valta ja hallinta ovat Salla Tykän videotaiteen ydintä. Teoksessa Zoo nämä elementit kiepsahtavat pyörteeksi, joka johdattaa salaperäisen naisen syviin vesiin kesken eläintarharetken."
"Zoo on olemukseltaan leimallisen elokuvamainen teos, sen silmäniskut Alfred Hitchcockin elokuville ovat ilmeiset Terhi Suorlahden näyttelemän päähenkilön huoliteltua kimnovakmaisuutta ja Max Savikankaan bernardherrmannilaista musiikkia myöten. Ilmeisyys kääntyy kuitenkin ilmeikkyydeksi ja yllättävyydeksi, sillä sanaton kerronta kantaa tehokkaasti pinnanalaiset jännitteensä. Raisu vesiurheilu rytmittää eläintarhakuvien hienovaraista uhkaavuutta."
"Tykän kurinalaiset teokset ovat sekä kriittisiä että itsekriittisiä mietintöjä esittämisen ehdoista, välineistä ja tilankäytöstä. Nainen kuvaa eläimiä häkeissään, mutta joutuu itse eläinten – ja katsojan – katseen kohteeksi. Kontrolli näyttäytyy vain vaivoin tukahdutettuna väkivaltana ja (itse)tuhona. Hallinnan harha ei riitä erottamaan meitä tarhaamistamme toislajisista." (Tytti Rantanen)
AA: I wrote about the work of Salla Tykkä 11 years ago in an essay titled "Lucid Dreams": "Zoo is Salla Tykkä's technically most accomplished film to date. The cinematography of Samuli Saastamoinen is assured, the film is visually based on Hitchcock, and there is also an aspect of Antonioni, his lonely park of Blow-Up with the sound of the wind in the leaves in the trees. There is a strong sense of the uncanny as the elegant woman photographer walks in the zoo surrounded only by the gazes of the caged fauna such as steinbocks, tamarins, birds, waterfowl, a great horned owl, European bisons, and a tiger. She takes photographs, but the animals are not out to attack. In reverse shots we see her dream images of a desperate underwater rugby match. Again she is the Final Woman." I experienced this lucid dream vortex today for the first time on a cinema screen, having studied it at the time on dvd only.
Wasteland / Waste Land [spelling on the print]
(2009)
ohjaus, käsikirjoitus ja leikkaus Elena Näsänen, kuvaus Evan Papageorgiou
äänisuunnittelu ja musiikki Kearon De Clouet, tuotanto Elena Näsänen
Loc: Bungendore (Australia)
Shot on 16 mm. 2K DCP (KAVI 2017)
15 min.
"Kuvataiteilija Elena Näsänen yhdistää “feministisiksi road movieiksi” kutsumissaan töissä perinteisen elokuvakerronnan ja kokeellisen videotaiteen elementtejä. 16 mm:n filmille kuvatussa Wastelandissa kohtaavat maskuliinisen viriiliyden linnakkeeksi mielletyn western-genren kuvasto, ekoaktivismiteema sekä videotaiteen avoin kerronta, jossa toiminnan motiivit jäävät katsojan tulkinnan varaan. Viisi naista kohtaavat väreilevän kuumalla tasangolla ja aloittavat yhteisen taivalluksen. Määränpää on sanomatta selvä. Ovatko naiset tarinan hyviksiä vai lainsuojattomia? Ja kenen lakien mukaan? Painostavan helteisellä tasangolla tuntuu kaikuvan muinaisten sielujen vaikerrusta. Mihin naiset suuntaavat ja ketä he pakenevat? Yön tultua naiset saapuvat kohteeseensa. Narratiivista jännitettä huokuva äänimaisema tekee dialogin tarpeettomaksi." (Liina Härkönen)
AA: A female Western, a dream of the director Elena Näsänen made true on the majestic steppes and forests in Bungendore, Australia. A haunting trek in the sublime landscape, the five women seemingly threatened by the sounds of searching airplanes and helicopters. I am reminded of an aphorism in Jim Jarmusch's Paterson: "an empty page is full of possibilities". Of an empty space the same can be said. The title of the film also evokes T. S. Eliot.
No comments:
Post a Comment