Till de svartas land / Voyage au pays des noirs / Eine Reise in den Schwarzen Erdteil
FI 1952. PC: Veikko Itkonen Oy. P+D+CIN+Commentary read by: Veikko Itkonen. In black and white and Gevacolor. Concept and screenplay: Veikko Itkonen and Eija Karipää. S: Hugo Ranta, Urho Jäntti, Ensio Lumes, Harald Koivikko. M: George de Godzinsky.
Helsinki premiere: 5.12.1952 Bio-Bio, distributed by Adams Filmi Oy – telecast YleTeema: part 1: 12.4. and 18.4.2002, part 2: 19.4. and 25.4.2002, part 3: 26.4. and 2.5.2002. The entire film was telecast at YleTeema 9.9.2006 – VET A-4032 – S – 2300 m / 84 min
DCP (KAVI 2018) screened at Cinema Orion, Helsinki (Veikko Itkonen), 2 June 2018.
I was expecting an unassuming travelogue, a glorified home movie from trips abroad by Veikko Itkonen and his wife Eija Itkonen (Karipää) from 1946 till 1951.
What we get is a documentary of a documentary. Finland was recovering from a brutal war, and it was difficult to travel. The Itkonen couple were our substitutes visiting the most exciting spots of Europe and Africa. These were "previews of coming attractions" before the decades of mass tourism that started in the 1960s.
The film is professionally made. Animated maps illustrate trajectories. Veikko Itkonen's schooled voice is reassuring to listen to. George de Godzinsky provides a charming compilation score. Mendelssohn's "Die Hebriden", the second selection, brings to me an association with Luis Buñuel's L'Age d'Or.
The film starts with the ruins of Germany. There is no shortage of food in Danish dining cars speeding through the country while children are starving on the other side. They are emphasized in the commentary, but we do not see them. Still this sequence evokes Ingmar Bergman's Törst / Thirst with complacent Swedes witnessing starving Germans. The footage of the devastation is memorable.
The Nordexpressen train arrives in Paris. We visit the usual tourist spots, and also the Quatorze Juillet celebrations. Some general views of jubilant crowds are quite engaging. In Switzerland we visit the sublime mountains. In Spain we arrive at Barcelona. In Italy the targets include Venice, Pisa, Rome, Sorrento, and Taormina. In Sicily we visit the very landscapes where Salvatore Giuliano was hiding at the time. The children's joy is contagious.
The African leg of the movie starts in Algeria. It's not all tourist gloss. In the casbah the squalor is palpable. The car heads through the Sahara. The bustle of an oasis town is subdued. A camel hauls a 60 meter rope to fetch water from a well. The sand is burning hot.
In South Africa we can sense the high political tension. We are in the land of gold and diamonds. The hard work is all conducted by the black people. We visit the Kimberley diamond mines and become aware of the depressing conditions of the workers.
The traditional black tribes seem proud and elegant. An interesting passage is devoted to war dances. A certain ecstasy is necessary, otherwise the dance cannot start.
There is a racist bias in the poster of the film, and the vocabulary is racist to the ears of an audience of today. But the project is contradictory in an interesting way. Veikko Itkonen wants to promote his movie with exotic selling-points and some discreet nudity. At the same time he records the dignity and the humanity of the black people.
Itkonen was a conservative, but he is obviously offended by the Apartheid system. The white people are exceptionally rich. They generally have two homes and two cars. Yet they cannot seem to be able to finance schools for blacks. Those schools need to be financed by missionary organizations from abroad.
The music and the image are happily married. Many camera angles are efficient.
Matka mustien maanosaan was the first Finnish theatrical feature film with a significant passage (16 minutes) in colour. In this copy we see only a few of those minutes in colour. Otherwise this is visually a highly satisfactory copy. It ends abruptly.
BEYOND THE JUMP BREAK: OUR PROGRAM NOTE BY JARI SEDERGREN AND DATA FROM THE FINNISH NATIONAL FILMOGRAPHY:
BEYOND THE JUMP BREAK: OUR PROGRAM NOTE BY JARI SEDERGREN AND DATA FROM THE FINNISH NATIONAL FILMOGRAPHY:
Elokuvan tuottaja Veikko Itkonen ja hänen vaimonsa Eija Itkonen (os. Karipää) matkailivat vuodesta 1946 alkaen eri puolilla Eurooppaa. Kamera seurasi pariskuntaa myös vuonna 1950 Pohjoi-Afrikan matkalla. Talvella 1951 Veikko Itkonen matkusti kirjailija Ensio Rislakin yllyttämänä eteläiseen Afrikkaan. Oppaaksi he saivat Suomen Etelä-Afrikan tasavallan asiainhoitajan Helge von Knorringin. Matkakertomus alkaa Kööpenhaminasta: filmille tallentui sodan haavoista hiljakseen toipuvaa Eurooppaa lähes 40 minuuttia. Nämä kuvat ovat peräisin pääosin Itkosen vanhoista matkailulyhytelokuvista.
Elokuvan viimeiset 450 metriä eli runsaat 16 minuuttia kuvattiin värifilmille – kyse on matkaosuudesta Kapkaupungista Port Elizabethin ja Durbanin kautta Pretoriaan. Filmausmateriaalina Itkonen käytti markkinoilla helpohkosti saatavaa belgialailaista Gevacoloria. Se oli ensimmäinen värijakso kotimaisissa kokoillan elokuvissa. Negatiivit kehitettiin Ranskassa, kopiot valmistettiin Englannissa. Elokuva-arkiston duplikaattikopiossa myös väriosuus on mustavalkoisella materiaalilla. Seuraavat suomalaiset värielokuvat nähtiin vasta vuonna 1956 elokuvissa Yli merten ja mannerten ja Juha.
Elokuvaan liittyviä erikoisuuksia ovat myös taiteilija Veikko Marttisen piirtämät mainosvalokuvat. Veikko Itkosen ottama valokuva Ensio Rislakista ndjabele-heimon lapsien parissa julkaistiin Suomen Kuvalehden numerossa 24/1951 kansikuvana. Valentinin nimellä Rislakin Etelä-Afrikan matkakertomus ilmestyi lehdessä 12-osaisena kesä–syyskuussa 1951. Matka mustien maanosaan valmistui esityskuntoon toukokuussa 1952, mutta nähtiin Helsingissä vasta joulukuun alussa. Kantaensi-iltaa juhlittiin Oulun Tähdessä 25.5.1952.
Elokuvan yleisömenestys oli vuoden 1952 heikoin. Elokuva-Aitan (19/1952) haastattelussa Itkonen kertoo saaneensa elokuvansa esitettäväksi televisioon Yhdysvalloissa. Itkonen oli yksi elokuvatarkastuksen kanssa taistelevista riippumattomista tuottajista. Eikä sensuurista selvitty ongelmitta: vuoden 1955 leimaverolain muutos määritteli elokuvan ulkomailla kuvattuna kotimaisia elokuvia korkeampaan 25 %:n veroluokkaan ja samalla sille annettiin uusi, ulkomaisten elokuvien tarkastusnumero.
– Jari Sedergren 2018
DATA FROM THE FINNISH NATIONAL FILMOGRAPHY:
Tiivistelmä:
Veikko ja Eija Itkonen matkailivat vuodesta 1946 alkaen kameran kanssa pitkin Eurooppaa, vuonna 1950 Pohjois-Afrikassa ja 1951 Etelä-Afrikassa. Matkakertomus Matka mustien maanosaan (1952) on kooste näiden matkojen aikana kuvatusta aineistosta.
Sisältöseloste:
Veikko ja Eija Itkosen matkakertomus alkaa Nordexpressenin, Tukholman-Pariisin pikajunan kiitäessä halki Tanskan. Flensburgin raja-aseman jälkeen vastaan tulee sodan runtelema Saksa, raunioitunut Hampuri, jossa jälleenrakennus on jo päässyt hyvään vauhtiin. Hampurin ja Bremenin välillä kerjäävät lapsilaumat kansoittavat radanvarren. Tanskalaisessa ravintolavaunussa ei tiedetä puutteesta kuten ei enää Belgiassakaan, jonne saavutaan Aachenin kautta.
Pariisin Gare du Nord on junan pääteasema. Kuvakierros esittelee kaupungin kuuluja nähtävyyksiä: Champs Elysées'n, Riemukaaren, Eiffeltornin, Madeleine-kirkon, Oopperan, Louvren, Notre Damen, Sacré-Couerin. Kamera maalailee Seinen siltanäkymiä, käväisee myös siltojen alla, Montmartren kahviloissa ja Tuileries'n puistossa. Työttömien ruokajonoista siirrytään kansallispäivän juhlintaan.
Sveitsi esitellään "matkailijoiden luvattuna maana": puhtaus ja viihtyisyys, erinomaiset tiet ja mahtavat alppinäkymät, järvet, purot ja luminen vuoristo houkuttelevat turistivirtoja. Breithornin ja Jungfraun huippujen ohitse, Brienzerjärven kautta siirrytään Etelä-Espanjan merenrantamaisemiin ja vähemmän kehittyneisiin olosuhteisiin. Seuraava etappi on Barcelona, josta esitellään avarat bulevardit, Kolumbuksen patsas, Plaza de España, Palacio Nacional ja härkätaisteluareena.
Italian kierros alkaa Venetsiasta. Kun Pyhän Markuksen tori, dogen palatsi (Palazzo Ducale), kanaalit ja gondolieerit on nähty, matka jatkuu Pisan ja sen kuuluisan vinon tornin kautta Roomaan, missä kuvauksen kohteina ovat Konstantinuksen riemukaari, Colosseum, Forum Romanum ja Vittorio Emanuele II:n muistomerkki. Matkareitti kulkee rannikon huonokuntoisia teitä ja upeita maisemia seuraten Napolin lahdelle ja Sorrentoon. Pian matkalaiset ovat keski-Sisilian karulla vuoristoseudulla, mistä he ajavat Taorminan turistikaupunkiin, joka sijaitsee vuorenrinteellä Etnan ja Joonianmeren välissä.
Matka etenee Afrikan puolelle, Algerian pääkaupunkiin Algeriin, jossa nykyaikainen keskusta ja eurooppalainen vauraus kohtaavat arabikulttuurin ja Kasbahin kurjuuden. Matka jatkuu Atlas-vuorten yli kohti Saharaa: kasvullisuus heikkenee, hiekka ja kuivuus valtaavat yhä enemmän alaa. Yhden päivämatkan jälkeen saavutaan pienen keitaan kauppapaikalle: lämpötila on lähes 50 astetta, valkoisia ei enää näy. Seuraava pysähdyspaikka on aavikkokaupunki, josta löytyy hyvätasoinen hotelli. Matkalaiset tarkkailevat kauppatapoja ja panevat merkille autiuden keskipäivän siestan aikaan, samoin eurooppalaisten harvat ja ylelliset asumukset yleisen köyhyyden vastakohtana. Saharan halki kulkevan reitin varrelle osuu tyhjentynyt keidas, jonka juomavesi on käynyt kelvottomaksi, ja keidaskaupunkeja sekä kaivo, jonka vesi nostetaan 58 metrin syvyydestä.
Etelä-Afrikan kierros alkaa Johannesburgista, maan suurimmasta kaupungista, samalla kun esitellään tasavallan kielioloja, rotusuhteita ja historiaa. Etelä-Afrikka tuottaa yli puolet koko maapallon kullasta, Johannesburgin ympäristössä on yli 50 kultakaivosta, halpana työvoimana mustat, jotka asuvat kaupungin laidoilla, asuntoloissa ja hökkelikylissä. Seuraava matkakohde on pohjois-Transvaal, jossa tutustutaan Ndjabele-heimon kirkkain värein koristeltuihin savimajoihin, päällikköön lukuisine vaimoineen sekä poppamieheen. Tämän heimon keskuudessa naiset tekevät kaikki työt. Hylätyssä maalaistalossa toimii koulu, jota johtaa kaupungin lähetyskoulun käynyt kyläläinen. Itkosen matkakumppani, kirjailija Ensio Rislakki alias Valentin, houkuttelee kylän nuorison esittämään tanssejaan. Olkimajoissa asuvan toisen heimon miehet innostuvat näyttämään sotatanssinsa.
Kimberley on maailman suurimman timanttikaivostoiminnan keskus. Tuhannet mustat työskentelevät satojen metrien syvyydessä ja asuvat asuntoloissa, joista he eivät voi sopimuskaudella poistua. Muuan hylätty kaivos esitellään suurimpana ihmisen koskaan tekemänä kuoppana: vedenpinnan alapuolella kaivos jatkuu vielä kolmisen sataa metriä maan uumeniin. Matka jatkuu Bartholomeo Diazin vuonna 1486 löytämän Hyväntoivonniemen ja Kapkaupungin kautta englantilaisten siirtolaisten vuonna 1820 perustamaan Port Elizabethiin, vauraaseen teollisuuskaupunkiin, jota reunustavat mustien hökkelikylät ja jonka kuuluisassa käärmetarhassa vieraillaan.
Seuraavia etappeja ovat Durbanin kaupunki Natalin osavaltiossa sekä Etelä- Afrikan hallintokaupunki Pretoria, jonka nähtävyyksistä esitellään hallitusrakennus, buuritasavallan viimeisen presidentin Paul Krügerin patsas ja buurisiirtolaisten muistomerkki, Voortrekker Monument. Suomen Etelä-Afrikan asiainhoitaja Helge von Knorring on oppaana, kun matka jatkuu koilliseen, appelsiinifarmin ja Krügerin kansallispuiston kautta zulukylään. Lopuksi Ndjebele-heimon jäsenet antavat tanssinäytöksen juhla-asuihin sonnustautuneina. Kun kaikki vähitellen yhtyvät tanssiin kylän asujamisto näyttää kertojan silmissä "paljon onnellisemmalta ja vapaammalta kuin konsanaan suurkaupungin kaduilla, kaivoksissa ja hökkelikylissä".
- Suomen kansallisfilmografia 4:n (1992) mukaan.
Veikko Itkosen matkadokumentti sai sekä kiitosta että kritiikkiä. "Opetuselokuvana kouluille olisi tämä filmi varmaankin erinomainen täydennys kirjojen lukuteksteihin", katsoi J. H. (Uusi Suomi 6.12.1952). "Matka mustien maanosaan on kansanomainen ja sujuvasti leikattu kuvareportaasi, joka tarjoaa meille paljon kansa- ja maantieteellisesti mielenkiintoista", kiitti Akar (Aarno Karhilo, Ylioppilaslehti 12.12.1952). "Kuvaus on selkeätä, tavanomaisen turistista suurelta osalta, mutta virvoittavia, ilmeikkäitä kuvanäkymiä on sentään mukana kylliksi. Euroopan piirteiden häivyttyä nousevat esiin Afrikan uteliaisuuttamme kismittävät kasvot, joihin tutustutaan sen verran, että turistinenkin mielenkiinto yhä säilyy. Veikko Itkosen jäntevästi kokoonpantu filmi antaa elävää omaisuutta hyvin laajalle katsojapiirille, olijalle ja menijälle."
"Lopputulos ei, edellytyksiä ajatellen, ole mairitteleva kokeneelle filmimiehelle", oli puolestaan J. D.:n (Jörn Donnerin, Vapaa Sana 6.12.1952) kokonaisarvio. "Ainesta oli vaikka millä mitalla, mutta Itkonen on tyytynyt sovinnaisten turistinäkemien kuvaamiseen. Se henki, joka esim. voisi tehdä Afrikka-kuvauksen mielenkiintoiseksi, yhteiskunnallinen valppaus, puuttuu melkein kokonaan. [- -] Afrikasta on kerätty suurin osa filmin aineistosta. Kansatieteellisesti kuvat ovat havainnollisia, mutta koska myös täällä elokuva tyytyy turistin yksinkertaiseen näkemykseen, mielenkiinto herpaantuu. Muutamassa kohdassa [- -] korostetaan valkoisen ylivallan seurauksia. Myös leikkauksen suhteen on elokuva hatara. Johdonmukaisuuteen ei ole pyritty, kuvat ovat kyllä selviä, mutta harmonia kuvan ja idean välillä puuttuu. Ehkä filmimateriaalia puuttui, koska monia aivan tarpeettomia kuvia esitetään liian kauan."
"Itkonens film är inte den enda i våra dagars inhemska filmrepertoir som man kan rubricera 'Slumpens skördar'. Men den kommer som etta i ledet." Näin tiivisti näkemyksensä G. B-s (Greta Brotherus, Hufvudstadsbladet 9.12.1952) ja perusteli: "Itkonen har hastigt och lustigt fotograferat det som råkat komma inom kamerans skotthåll, inte en gång har man känslan att han uppsökt sitt motiv, ännu mindre att han planerat filmningen, eller ens brytt sig om att montera de olika intagningarna hyggligt. De olika avsnitten från två kontinenter slutar abrupt med ett avbrutet ackord i den underligt heterogena musikbakgrunden och så plums in i en ny miljö med dess landsvägar och bilar."
- Suomen kansallisfilmografia 4:n (1992) mukaan.
Elokuvatuottaja Veikko Itkonen ja hänen vaimonsa Eija Itkonen (Karipää) matkailivat vuodesta 1946 alkaen kameran kanssa pitkin Eurooppaa ja vuonna 1950 he kävivät myös Pohjois-Afrikassa. Talvella 1951 Veikko Itkonen matkusti kirjailija Ensio Rislakin (Valentin) aloitteesta tämän kanssa eteläiseen Afrikkaan, jossa heillä oli oppaana Etelä-Afrikan tasavallan Suomen asiainhoitaja Helge von Knorring. Heitä useammin välikuvissa nähdään Eija Itkonen ja tuottaja-kuvaaja itse.
Matkakertomus alkaa Kööpenhaminasta: alussa kierretään Eurooppaa lähes 40 minuutin ajan, ennen kuin päästään Afrikan puolelle. Alkuosan materiaali on koottu lähinnä Itkosen vanhoista matkailulyhytelokuvista. Viimeiset 450 metriä eli runsaat 16 minuuttia kuvattiin värifilmille - matkaosuus Kapkaupungista Port Elizabethin ja Durbanin kautta Pretoriaan. Käytetty materiaali oli belgialainen Gevacolor, ja kyseessä oli ensimmäinen värijakso kotimaisissa kokoillan elokuvissa. Negatiivit kehitettiin Ranskassa ja kopiot tehtiin Englannissa. Elokuva-arkiston kokoelmissa olevassa duplikaattikopiossa myös väriosuus on mustavalkoisella materiaalilla. Seuraavat suomalaiset värielokuvat nähtiin vasta vuonna 1956 (Yli merten ja mannerten, Juha).
Elokuvan erikoisuuksiin kuuluivat myös taiteilija Veikko Marttisen piirtämät mainosvalokuvat. Veikko Itkosen ottama valokuva Ensio Rislakista Ndjabele-heimon lapsien parissa julkaistiin Suomen Kuvalehden 24/1951 kansikuvana. Valentinin Etelä-Afrikan matkakertomus ilmestyi lehdessä 12-osaisena kesä-syyskuussa 1951.
Matka mustien maanosaan valmistui esityskuntoon toukokuussa 1952, mutta nähtiin Helsingissä vasta joulukuun alussa. Kantaensi-ilta oli Oulun Tähdessä 25.5.1952. Elokuvan yleisömenestys oli vuoden 1952 heikoin.
Elokuva-Aitan (19/1952) haastattelussa Itkonen kertoo saaneensa elokuvansa esitettäväksi televisioon Yhdysvalloissa.
Vuoden 1955 leimaverolain muutos määritteli elokuvan ulkomailla kuvattuna 25 %:n veroluokkaan ja samalla sille annettiin uusi, ulkomaisten elokuvien tarkastusnumero.
- Suomen kansallisfilmografia 4:n (1992) mukaan.
Musiikin on koonnut George de Godzinsky. Tiedot perustuvat mm. elokuvan teksti- ja musiikkilistaan, kestot Teoston merkintöihin.
1. An American in Paris / Amerikkalainen Pariisissa
Säv. George Gershwin
Orkesteri (off), 2' 28".
2. Die Hebriden / Hebridit-alkusoitto, opus 26
Säv. Felix Mendelssohn-Bartholdy
Orkesteri (off), 0' 33".
3. Le Roi d'Ys
Säv. Edouard Lalo
Orkesteri (off), 3 '30".
4. Faut-il marier canaille
Säv. Henry Bartrave
Harmonikka ja orkesteri (off), 0' 42".
5. Quand on est marinier
Säv. Vincent Scotto
Harmonikka ja orkesteri (off), 0' 42".
6. Am Silberbrünnel Walzer
Säv. H. Fischer
Jodlaus ja orkesteri (off), 2' 00".
7. Im grünen Thal
Säv. Paul Weber
Orkesteri (off), 0' 54".
8. Alkusoitto oopperaan Mignon
Säv. Ambroise Thomas
Orkesteri (off), 3' 49".
9. Trinia
Säv. Manuel de Quiroga
Orkesteri (off), 1' 03".
10. Malagueña, 6. osa sarjasta Andalucia
Säv. Ernesto Lecuona
Orkesteri (off), 1' 45".
11. Rosio
Säv. Manuel de Quiroga, san. R. de Leon
Mieslaulajat ja orkesteri (off), 0' 37".
12. Paso doble
Säv. tunnistamaton
Orkesteri (off), 0' 39".
13. Sérenade / Serenadi baletista Les Millions d'Arlequin / Harlekiinin miljoonat
Säv. Riccardo Drigo
Orkesteri (off), 2' 08".
14. Lago Maggiore
Säv. Benny de Weille
Orkesteri (off), 1' 27".
15. Souvenir de Mona Lisa
Säv. J. Schebeck
Orkesteri (off), 1' 01".
16. In a Monastery Garden / Luostarin puutarhassa
Säv. Albert W. Ketelbey
Orkesteri (off), 3' 02".
17. Lotus Land / Lootusmaa, opus 47/1
Säv. Cyril Scott
Orkesteri (off), 4' 07".
18. O sole mio / Aurinkoiseni / Aurinkoni / Aurinkoinen / Oi aurinkoni
Säv. Eduardo Di Capua
Havaijikitara, mandoliinit ja orkesteri (off), 1' 29".
19. Le Carnaval Romain / Rooman karnevaali, alkusoitto, opus 9
Säv. Hector Berlioz
Orkesteri (off), 2' 54".
20. I'll See You Again operetista Bitter Sweet / Katkeran suloista
Säv. Noel Coward
Orkesteri (off), 1' 49".
21. I've Got You under My Skin elokuvasta Born to Dance / Tanssijattareksi syntynyt
Säv. Cole Porter
Orkesteri (off), 1' 38".
22. The Very Thought of You
Säv. Ray Noble
Orkesteri (off), 1' 44".
23. Lamento esclavo
Säv. Elisio Grenet
Orkesteri (off), 3' 35".
24. What, Where and When
Säv. Cy Coben
Piano ja orkesteri (off), 1' 44".
25. Ay, ay, ay
Säv. Osman Freire Pérez
Havaijikitara ja orkesteri (off), 1' 44".
26. Brazil
Säv. Ary Barroso
Orkesteri (off), 1'45".
27. Blue Skies elokuvasta Glorifying The American Girl
Säv. Irving Berlin
Orkesteri (off), 0' 25".
28. The Piccolino elokuvasta Top Hat / Top Hat
Säv. Irving Berlin
Orkesteri (off), 0' 35".
29. Say It with Music
Säv. Irving Berlin
Orkesteri (off), 0' 55".
30. Cheek to Cheek elokuvasta Top Hat / Top Hat
Säv. Irving Berlin
Orkesteri (off), 0' 55".
31. Mambo Jambo
Säv. ja san. Damasco Perez Prado
Laulajat ja orkesteri (off), 1' 42".
32. Dance of Spirits of Water / Veden henkien tanssi, opus 39, oopperasta The Perfect Fool
Säv. Gustav Holst
Kitarayhtye (off), 1' 11".
Huomautuksia:
Elokuvassa on myös laulajien ja soitinyhtyeiden esittämänä (off) arabialaista, 0' 36", afrikkalaista, 11' 30", intialaista, 1' 07", ja buurien kansanmusiikkia, 2' 43".
- Suomen kansallisfilmografia 4:n (1992) mukaan.
No comments:
Post a Comment