Sunday, June 17, 2018

Sodankylä morning discussion: Kristiina Halkola & Eero Melasniemi


Eero Melasniemi and Kristiina Halkola in the Sodankylä morning discussion hosted by Timo Malmi. Photo: Midnight Sun Film Festival / Roxana Sadvokassova.

Eero Melasniemi and Kristiina Halkola in discussion with Timo Malmi.
The School, Midnight Sun Film Festival (MSFF), Sodankylä, 17 June 2018.

Midnight Sun Film Festival:

Sunnuntaina nähtiin ensi kertaa festivaalin historian aikana aamukeskustelun parrasvaloissa aviopari, kun Kristiina Halkola ja Eero Melasniemi asettuivat Timo Malmin haastateltaviksi.

Kuusankoskella lapsuutensa asuneen Halkolan ensimmäinen elokuvakokemus oli todennäköisesti Disneyn piirretty Lumikki ja seitsemän kääpiötä (1937). Melasniemi puolestaan kertoi yrittäneensä mennä  lapsena luvatta katsomaan jotakin John Wayne -elokuvaa Helsingin sittemmin puretussa Kinopalatsissa. Elokuvat ja musiikki olivat Halkolalle kasvuiässä iso osa elämää. Melasniemi kasvoi kertomansa mukaan eräänlaisessa kulttuurikodissa, sillä vieraina kävi usein taiteilijoita.

Melasniemen näyttelijänura alkoi jo lukioiässä ja jatkui myöhemmin Teatterikorkeakoulussa ja Ylioppilasteatterissa. Halkola puolestaan ei vielä lukiossa näytellyt, sillä häntä ei rohkaistu siihen ollenkaan. Tästä huolimatta Halkola pääsi ensi yrittämällä Teatterikorkeakouluun, jossa ensimmäisenä opiskelusyksynään kohtasi aiemman vuosikurssin opiskelijan Melasniemen.

Halkola kertoi rakastuneensa kameran edessä työskentelyyn tehdessään ensimmäistä elokuvaansa Tunteita (1965). Näyttelijäpariskunnan tähdittämää Mikko Niskasen klassikkoa Käpy selän alla (1966) kuvattaessa oli Melasniemen mukaan selvää, että oli uuden ilmaisun aika. Kamera tuli lähelle ja tallensi kasvoilta tunteet ja ajatukset ilman suuria eleitä. Molemmat kehuivat Niskasta ja tältä saamaansa oppia. Halkola kertoi Niskasen kanssa työskentelyn opettaneen olemaan tarkka ja aito.

Halkola kertoi pitäneensä 1960-luvun seksisymboliasemaansa ensin vitsinä, mutta myöhemmin otsaan löytynä leimana, josta ei päässyt eroon. Aikansa suurimpina suomalaisina elokuvatähtinä Halkola ja Melasniemi saivat tottua mediahuomioon, jolla on Halkolan mukaan hyvät ja huonot puolensa.

Aution saaren elokuvaa kysyttäessä Melasniemi päätyi valitsemaan jonkin Henry Fondan tähdittämän elokuvan, sillä hänen mukaansa Fondan kävelyä suurempaa elokuvataidetta ei ole. Halkolan valinta oli Rio Bravo (1959).


Midnight Sun Film Festival

AA footnotes:

Eero Melasniemi on how he first saw Kristiina Halkola:

On the first day I was walking upstairs at the Theatre School. "Hell no. This is getting difficult". She was on the top of the stairs.

Kristiina Halkola on first meeting Eero Melasniemi:

"Hell no. He's engaged. This is getting difficult".

No comments: