Menneen ajan kuvat / Pictures of the Past

Andreas Alariesto: Maa on riekon kirjavana [The Ground is Checkered with Willow Grouse], 1974. This image does not necessarily appear in the film.

FI 1977. PC: Verity Films. P+D: Antti Peippo. Planning: Pekka Aine, Lauri Anttila, Severi Parko, Antti Peippo. CIN: Antti Peippo, Pekka Aine - Eastmancolor. M: Heikki Valpola. ED: Timo Linnasalo. S: Matti Kuortti, Pekka Aine. M recording: Paul Jyrälä. Reader: Elias Härö. 21 min
    Featuring: Veikko Vionoja (1909-2001), Andreas Alariesto (1900-1989), and Jaakko Kallio.
    A 35 mm KAVI print with English subtitles viewed at Cinema Orion, Helsinki (Antti Peippo, Master of the Documentary Essay, Risto Jarva -seura / KAVI), 5 March 2017.

An essay on the tradition of landscape in Finnish art, starting from Werner Holmberg (1830-1860) who created foundation imagery for Finnish landscape painting.

The focus shifts to unmodern popular artists such as Veikko Vionoja (1909-2001) strictly based on figurative and representational images.

A special case is the self-taught shamanistic Sami artist Andreas Alariesto (1900-1989) who had built a huge collection of photographs and images of Sami tradition, but his archive was destroyed in WWII. Since then he recreated Sami lifestyle in paintings called naivistic and seemingly surrealistic, but always rooted in reality, tradition by now lost.

The least known artist of all is Jaakko Kallio, not included in the official register of artists. He started to paint after retirement, in search of the lost time in his childhood hometown Vyborg, lost to the USSR in WWII, and in Kuopio where he worked in a granary. His church is the forest, and painting is a form of worship of his. Art like this that is not and will never be canonized can reflect life deeply. The film ends with visions of ecocatastrophe and nuclear catastrophe.

Pekka Aine commented after the screening that this film was created without a screenplay. He had been especially deeply moved by the encounter with Andreas Alariesto who, despite the crazy character of his paintings, was a lucid man who had just moved to a modern apartment block in Rovaniemi.

An okay print with some rain in the head and the tail.

BEYOND THE JUMP BREAK: OUR PROGRAM NOTE BY MARKKU VARJOLA:
BEYOND THE JUMP BREAK: OUR PROGRAM NOTE BY MARKKU VARJOLA:

Antti Peippo on monipuolisesti sivistyneenä kuvataiteilija-elokuvaaja-ohjaajana löytänyt hedelmälli-siä tapoja kuvata kuvataidetta elokuvan muodossa. Hän liikkuu kuvataiteen ja elokuvan rajapinnalla siten, että tekee poikkitaiteellisuudellaan oikeutta molemmille taidemuodoille. Elokuva sulattaa itseensä kuvataiteen tilallisuuden ja laajentaa sitä. Samalla elokuva tuo mukaan konkreettisen liik-keen, äänen (luonnon- ja hälyäänet, puhe, musiikki...), leikkauksen ja mobiilin aikaulottuvuuden. Menneen ajan kuvissa kysymys on kansallismaisemasta: maalaustaiteemme klassisesta perin-teestä ja sen jatkamisesta. Liikkeelle lähdetään sanataiteilija Aleksis Kivestä ja kansallisen herää-misen ajan kulttuurista 1800-luvulta, Ateneumista. Kultakauden kuvataiteilijat lähestyivät suomalai-suutta tavallisen kansan, työn, luonnon ja elinympäristön täsmällisen havainnoinnin kautta. Metsä näyttäytyy alkukotina. Peippo nostaa esimerkiksi Werner Holmbergin (1830-1860), joka oli luomas-sa myyttiä  suomalaisesta maisemasta. (Romantikkonakin pidetty Holmberg maalasi paradoksaali-sesti Düsseldorfissa.)

Pohjalainen Veikko Vionoja (1909–2001, Pro Finlandia -mitali 1959 ) esitetään realistisen kuvakielen perinteen jatkajana meidän ajassamme.

Lappalainen Andreas Alariesto (1900–1989) nähdään konkreettisessa todellisuudessa kadonneen, mutta taiteessa, muistissa ja unelmissa säilyvän menneisyyden ja siihen kuuluvien vanhojen kan-sanlegendojen ikuistajana. Niin maalauksillaan kuin laulullaan. Hänen kotikylänsä, alkuaan met-säsaamelaisten Sompio vajosi Lokan tekojärveen 1960-luvulla. Itseoppinut taiteilija piti ensimmäisen näyttelynsä 75-vuotiaana. (Lapin sodassa tuhoutui hänen laaja kansatieteellisten valokuvien arkistonsa.)

Vasta eläkkeellä aloittanut Jaakko Kallio edustaa elokuvassa amatööritaiteilijaa, joka jatkaa talon-poikaisen maailmankuvan ja luontomaalauksen perinnettä, kuin yksi vuosisata olisi pyyhkäisty pois välistä. Hänen taustansa on Viipurissa ja Kuopiossa (varastoesimies viljasiilossa) ja hänen temp-pelinsä on metsä. Hän puolustaa kauneutta ja historian eri kerrosten säilyttämistä rakennustaitees-sa.

Elokuvantekijä Peipon omat nykyaikaiskuvat rinnastuvat kaiken aikaa esiteltäviin tauluihin  vuoro-puhelussa niiden kanssa, yhtäläisyyksien ja vastakkaisuuksien kautta. Eri aikatasot limittyvät. His-torian hämäriin painunut elämäntapa elävöityy eteemme, keskellä oman aikamme urbaania (luonto- ja esteettisiä arvoja romuttavaa) miljöötä. Aikakausia yhdistävänä tekijänä toimii kuitenkin luonto, tai siis se mitä siitä onneksemme on vielä jäljellä. Lopussa lähestytään jo ydinkatastrofia.

Menneen ajan kuvat voitti elokuvatuotannon laatutukipalkinnon.

– Markku Varjola 2017