Seinien silmät / The Walls Have Eyes

Seinien silmät / The Walls Have Eyes. Hilda Flodin: gargoyles on the facade of the Pohjola house, Aleksanterinkatu 44, Helsinki. Flodin designed the facade of the house in 1901.

FI 1981. PC: Verity Films Ky. P+D+CIN: Antti Peippo. SC: Lauri Anttila, Antti Peippo. ED+S: Timo Linnasalo. Wartime footage: Niilo Helander 1943–44. Distributor: Suomen elokuvakontakti ry 1992 – VET 23994 – S – 240 m / 9 min
    A KAVI 35 mm print viewed at Cinema Orion, Helsinki (Antti Peippo, Master of the Documentary Essay, Risto Jarva -seura / KAVI), 4 March 2017.

We know that "the walls have ears". In Antti Peippo's vision the walls have eyes. He observes the caryatids, gargoyles and sculptures in public spaces and the troubles they have seen. There is powerful wartime footage on Soviet bombing of civilians in the heart of Helsinki. The ruins and ravages of buildings reflect the suffering of the people.

Another powerful documentary essay influenced by Resnais and Franju but fully original.

A good print.

BEYOND THE JUMP BREAK: OUR PROGRAM NOTE BY JARI SEDERGREN:
BEYOND THE JUMP BREAK: OUR PROGRAM NOTE BY JARI SEDERGREN:

Ranskan elokuva-arkiston Cinematequen esitykset jättivät Antti Peippoon lähtemättömän vaikutuksen ja suuntasivat osaltaan Taideteollisen kamerataiteen opintoihin vuosina 1962–64. Peipon kamerasilmä kehittyi huippuunsa elokuvayhtiö Filminorissa Risto Jarvan elokuvien pääkuvaajana vuosina 1964–75. Näinä vuosina Filminor valmisti Postipankille myös uudenlaisia tilauselokuvia, joiden montaasikokeilut olivat Peipolle hyödyllinen sisäänajo oman Verity Films -yhtiön lyhytkuviin.

Tämän dokumentin myötä Alain Resnais sai Antti Peiposta elokuvallisen filosofiansa syvällisen ymmärtäjän. Peippoa kiehtoi läpi tuotantonsa Resnais´n 1950- ja 1960-luvun elokuvien aatetausta, Henry Bergsonin kulttuurifilosofa, Cinemateque-liikettä elävöittäneet kysymykset nykyisen ja historiallisen vuoropuhelusta, historian ymmärtämisen mahdollisuudesta ja rajallisuudesta elokuvan keinoin.

Kuten Resnais myös Antti Peippo käytti Bergsonin ajattelua dokumenttielokuviensa katalyyttinä, mutta omista lähtökohdistaan, oman kansakuntansa historiaan kohdentaen. Nuoruuden ystävä Lauri Anttila on muistellut Peipon ateljeessa vallinnutta ilmapiiriä ja seinälle kiinnitettyä kuvaa Max Ernstin maalauksesta Eurooppa sateen jälkeen. Kollaasi sodan hävityksestä implikoi syvälle Antti Peipon elokuvien tunnelaatuun ja merkityksiin, jotka olivat pysyvästi lähellä sodan tragediaa ja sodan lapsuudessaan kokeneen elokuvaajan mielenmaisemaa.

Peippo lähestyi toistuvasti dokumenttielokuviensa kautta historian varjokuvia: rakennuksia, veistoksia ja monumentteja, jotka kantavat itsessään sodan jälkiä ja samalla kätkevät inhimillisen kokemuksen lähihistoriaan tai kansakunnan syviin kerrostumiin.

Historiallisten kompilaatioelokuvien väliin sijoittui Antti Peipon "Verity Films" -lyhytkuvien idearikas vaihe. Näissä tekijä testasi ja sovitti määrätietoisesti kompilaation estetiikkaa lyhyen elokuvan puhtaaseen muotoon. Välikauden lyhyistä, tiheistä elokuvateksteistä on kommentaari riisuttu tarpeettomana. Vain elokuvakerhojen ja asiantuntevan festivaaliyleisön nähtäväksi valmistuneet filmiesseet tiivistyivät parhaimmilleen Graniittipojan (1979) ja Seinien silmät -elokuvan rakenteissa. Nämä lyhytkuvat kytkeytyvät Peipolle luonteenomaisesti sota-aikaan. Nyky-Helsingin fasadit ja kadut kantavat itsessään pommitusten arpia, jotka täyttyvät nähtävässä elokuvassa sodan uutisfilmikudoksen todistusvoimalla.

Elokuvassa Seinien silmät (1981) Lasse Naukkarisen kamera tallentaa niitä paikkoja Helsingissä, joissa sodan jäljet yhä näkyvät. Rakennuksissa, muistomerkeissä ja patsaissa löytyy vuosikymmeniä sodan jälkeen pommitusten jälkiä. Näiden elokuvausten rinnalle Peipon kollaasin aineksiksi valikoituu sotakuvaaja Niilo Helanderin ottamaa filmiä yliopiston palosta. Peippo värittää mustavalkoiset kuvat voimakkaasti – tekniikka on hänelle uusi.

– Jari Sedergren 2017